sunnuntai 9. syyskuuta 2012

5.9 - 9.9.2012

Mockba-Irkutsk

Lähtö Moskovasta hoitui mukavasti. Asema, juna ja oikea vaunukin löytyi helposti, mutta hytti hieman aiheutti kyselyä, lopulta sekin löytyi. Asemalla tosin koin kohtuu kuumottavia minuutteja kun Mr.T poistui lähimarketista hakemaan hieman evästä. Siinä nurkalla istuskellessa rinkkojen ja reppujen kanssa, alkoi paikallista, erittäin kyseenalaista ryhmää pyöriä ympärillä kysellen kuka mitäkin ja ryyppyjä pummien. Oli siinä kaveria jo ikävä kun mihinkään ei sen tavaramäärän kanssa päässy. Mutta eipä siinä lopulta kuinkaan käynyt ja ukot kalustoineen saatiin liikkeelle ja myöhemmin sitten sovittiin että saan käydä kaupassa seuraavan kerran.

Mr.T'n valitsema juna vaikutti olevan yhtä vanha kuin koko ratayhteys. Saimme hytiksi mukavan 2 hengen, 2 kuution kokoisen komeron. Mukavuuksiakin löytyy, nahkasohva, postimerkin kokoset penkki, pöytä ja ikkuna sekä imuri. Vessat, joita löytyy 2/vaunu ovat ns "paskat kiskoille" mallia.

Vaunuemäntinä hääri mukavat rouvat ja palvelu pelasi kivasti. Tekemistähän junassa ei hirmusti ole, mutta aika kuluu mukavasti lukien, korttia lätkien ja teetä yms paikallisia virvokkeita ryystäen. Väliasemille, joita muutamien tuntien välein reitille osuu, on pääsy ulkoilemaan ja tekemään ostoksia ja kuten arvata saattaa, mitä tahansa näyttää olevan tarjolla. Hyvissä eväissä saimme siis matkaa taittaa ja mikäs tässä on taittaessa kun ei kiirettä ole mihinkää.

Näissä merkeissä etenimme ja seuraava stoppi läheni pikkuhiljaa. . .

6.9

Joskus 18 maissa ylitettiin Euroopan ja Aasian raja, ei järjestetty suurempia juhlallisuuksia. Tosin junassa myyntikärryjään työntelevä, tarroistaan päätellen ei täysin rehellistä elämää viettänyt, ihan solkenaan puhunut heppu päätti myydä meille hieman pientä suolapalaa jo tutuksi tulleiden virvokkeiden kaveriksi. Nämä purkkamaiset soirot, jotka paljastui mustekalojen riekaleiksi avasivatkin niin jano kuin hajuaistit siinä määrin ammottaviksi, että ihan piti sen takia sitten ottaa toisetkin pivat ja avattiinpa siinä sitten hätäpäissään matkaevääksi ostettu paikallinen paloöljypullokin. Ilta meni mukavasti. Yegaterinburgissa käytiin vähä kylillä kun juna siinä asemalla stoppasi. Shortseissa ja muutenkin hieman huomiota herättävinä loikimme vesisateessa läheiselle kioskille eväitä hakemaan... ilman passeja tietysti, juuri niinkuin oli ohjeistettu venäjällä liikkumaan!! Kävi siinä sitten jälkikäteen mielessä että olisihan voinut tulla orpo olo jos joku kommellus olisi sattunu. parisataa ruplaa taskussa ja loput tavarat junassa matkalla... no mutta kyytiin ehdittiin ja matka jatkui.

Yöllä jolloin juna muiden osalta oli hiljasimmillaan, päätimme ottaa retkisuihkut. Junassahan vettä sai vaan joko kylmänä hanasta tai lähes kiehuvana säiliöstä, jonka piirustukset Tommi kuvasi ja lupasi rakentaa kun kotiin joskus palaa, saapa nähdä kumpi lämpenee nopeammin, mies vai vesi? Valitsimme siis kylmän veden jotta ei menisi ihan luksukseksi koko läträäminen. 1/2 litran pullo ja saippua siis kouraan ja naapurivaunun vessaan lottaamaan, koska siellä oli lattiassa reikä. Eikä tosiaan kauan vedellä pelleilty, mut puhdasta tuli.

7.9

Havupuut oli yön aikana hävinnyt!! Muuten aika lailla samoilla kuvioilla homma jatkui. Aamupalat, vähän huilia, jalottelua väliasemilla mm Omsk ja Novosibirsk, eväiden ostoa, korttia pelaten, evästä, lukemista...

8.9

Samaa mukavaa kolinaa ja kilinää.... Havupuut ilmesty takasin.

9.9

Aavistuksen alle 90 tuntia Moskovasta lähdöstä ja huonosti nukutun yön jälkeen olimme jo lähellä Irkutskia. Hytissä ehkä n.15 lämmintä. Aamupalat naamariin, kamat kasaan, juna laituriin, reput kantoon ja uusiin seikkailuihin. Niistä lisää myöhemmin. Eikä muuten ollu juna myöhässä minuuttiakaan vaikka matkaa kertyi sellaset 5185km.

Ps. korttia toi Hokkanen ei kyl osaa pelata ollenkaan!!

-Mr.M

1 kommentti: