Kuala Lumpur Special!

Kuala Lumpur 23.12 - 25.12

Saavuimme Vietnamista Malesiaan Kuala Lumpuriin yhden aikaan iltapäivällä. Odottelimme kaveriamme Peteä kentällä jonkin aikaa, vain todetaksemme että olemme eri lentokentillä. Löydettiin kaveri Chinatownin nurkilta notkumasta. Pete oli tuonut suomesta tuliaisia. Turkinpippureita, panttereita ja puolikkaan pullon Jallua. Siis puoliksi juodun pullon Jallua. No matkalla voi jano yllättää. Kämpän etsintää ja safkailua. Sen jälkeen Tommin synttäreiden kunniaksi Jallu auki. Aika rauhalliset synttäribailut.

Jouluaatto. Heti ensimmäiseksi joululounaalla Wendy'siin. Jonka jälkeen nähtiin ne tornit. Eikä käyty edes ylhäällä. Vuoristorata jonkun kauppakeskuksen sisällä. Loppupäivä kämpillä venaamassa seuraavan aamun lentoa kohti hieman halvempaa Thaikkulandiaa. Tarkoitus oli ehkä olla kauemmin Malesiassa, mutta hintataso hieman yllätti.

Ennen aamu viittä ylös ja kohti kenttää. Nähdään Thaikuissa...

　

Thaimaa

25.12.2012 - 29.1.2013

Saavuimme Krabin kentälle Kuala Lumpurista joulupäivän aamuna seuranamme Pete joka löydettiin hortoilemasta KL:n kaduilta. Sinne saimme kiireellä halvimmat lennot. Siitä suunta jatkui saman päivän aikana Ao Nangin kautta kohti Phuketia ja Patongia, jossa oli tarkoitus hoitaa pari virallista asiaa, jonka jälkeen lähteä vähän rauhallisemmille tonteille. Muutama tuttu hahmokin sattui reitille, Katja-mummo tyttärensä kera joiden naapuriin asetuimme pitämään hieman kuria ettei tytöt ihan hurjiksi heittäydy sekä Minna&Teemu pesueineen/ystävineen naapurirannalta, joiden kanssa Miika kävi Phi Phillä veneilemässä ja pulikoimassa Tommin ja Peten keskittyessä aivan muuhun, eli luultavasti lepäilyyn.Muutaman päivän jälkeen olikin jo mittari täynnä ja päätimme poistua vaihtamaan vuotta Koh Lantalle.

Mukavan aurinkoisen venematkan jälkeen saavuimme Lantalla ja pienen kikkailun jälkeen löysimmekin oikein mukavan bambubungalowin Clayzy House nimisestä mestasta. Ja hintakin oli juuri meille sopivan edullinen. Ja henkilökunta myös. Omistajan apupoikina hääri kaksi ranskalaista reissumiestä, jotka olivat jumittuneet sinne jumittelemaan. Ei me saarella oikein mitään tehty. Pyörittiin mopoilla ympyrää, uitiin ja otettiin aurinkoa. Vuotta vaihdettiinkin sitten koko resortin voimin. Oli paikan El Jefe, apupojat ja kaikki asukkaat. Ensin illallinen jossain ravintolassa ( ei tuu nyt mieleen mikä), jonka jälkeen greisibailaamista biitsillä pikkutunneille asti. Ja tottakai olimme päättäneet liikkua seuraavana päivänä ja merisairaus jo ennen veneisiin astumista oli tosiasia. Pete jatkoi matkaa Koh Lipelle ja Eksyneet Pojat takaisin kohti Phuketia hoitamaan vielä pari juttua ja suunnittelemaan Koh Taolle siirtymistä. Lähtiessään Pete vielä pyöritteli päätä ja totesi "Miten ******* teillä voi olla enään yhtään mitään tallella kun kokoajan hävitätte noita tavaroita?!". Asiaton kommentti meidän mielestä (vaikkakin muutamia kadotuksia siinä tulikin) ja suunnittelimme karatetunnin antamista Petelle. Ei jaksettu. Väsytti!

Patongilta majoitus Lepas Placesta, jota suosittelemme sielläpäin liikkuville. Pari päivää hoideltiin niitä rästijuttuja jotka luonnollisesti osittain jäi hoitamatta, ehtiihän ne... Taolle lähteminen ei sitten ollutkaan niin yksinkertaista kuin ajattelimmme. Mistään ei tuntunut löytyvän bussilippuja enään samalle päivälle. Aikamme pyörittyämme matkatoimistoja ja kioskeja tuloksetta, päätimme heittää reput selkään, ottaa taksi alle ja ajella Phuket Towniin bussiasemalle ja kas kas, liput saatiin heti, lähtö puolen tunnin kuluttua. Niin mahdotonta kun sen piti olla samalle päivälle. Ja säästettiin muutama killinki tässä vielä rahaakin. Bussilla kohti Surathania, josta olisi tarkoitus ottaa yölautta Taolle, jos niitä nyt sattuu menemään ja saadaan siihen liput. No menihän niitä ja tilaakin oli. Rauhallisen keinutuksen saattelemana unta kupoliin ja aamulla aikaisin Koh Taolla.

Majoituksen löytäminen aamulla aikaisin olikin toinen juttu. Saari oli melkein ääriään myöten täynnä ja jokainen resortti ja hotelli tuntui olevan täynnä. Rinkka painoi selässä kolmen kympin lämmössä ja mielessä kävi jo että joudummeko nukkumaan rantsussa. Joku keski-ikäinen mies oli niin joutunut tekemään kun ei kämppää löytynyt. Tai sit se oli sammunu sinne ja se oli meriselitys. Ei auttanut kuin odottaa checkout aikaa ja mennä kyselemään uudestaan. Kämppä löytyi Sairee Beachin nurkilta ihan pelipaikoilta. Seuraavaksi mopedit alle ja tutkimaan saarta. Pieni saari, paljon sukelluskouluja, sukeltajia ja muuta jengiä. Mukavan oloinen mesta.

Ilta jatkuikin Don Detilla tapaamiemme Rikun ja Jonnan luona jälleennäkemistä juhlien. Jo ihan alkuillasta Miika päätti kokeilla Thaimaalaisen kivilattian kestävyyttä omalla päällään. Kivilattia 100 - Miika 0. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Kyseiseen päähän tuskin enempää vaurioita saa aikaseksi ja niskakin rupesi jo muutaman päivän jälkeen vähän paranemaan.

Seuraavina päivinä Miikan kirotessa kivilattialle kärsimää tappiota Tommi suoritti Koh Tao Diversilla OWD:n. Snorklailtiin, lojuttiin biitsillä, minigolfattiin ja muuten vaan chillailtiin. Ja kyllä me pari kertaa bailattiinkin mikäli oikein muistamme? Ville ja Anukin piipahtivat omalla lomallaan Taolla ja porukassa näitä edellä mainittuja juttuja touhuttiin...

Muutaman päivän jälkeen päätimme lähteä naapurisaarelle Koh Samuille ilmoittautumaan. Olihan ihan aikomus käydä viisumijuttuja hoitamassa, mut niinku jo Phuketissa, niin myös Samuilla jäi sekin hoitamatta.

Samuilta kerettiin parahiksi viettämään Jonnan synttäreitä. Sitä ennen pieni koulutus, jotta Tommi saa sukeltaa vähän syvemmälle ja dyykki Chumponissa. Ei näkyny valashaita. No ens kerralla.

Synttäreitä vietettiin porukalla paikallisessa Hacienda merkkisessä anniskeluravintolassa. Ei oikein muisteta mitä siellä tapahtu. Mutta kaikilla oli vähän tukka kipeenä seuraavana päivänä. Johtu varmaan kuumasta ilmasta ja nestehukasta.

Loppuaika saarella menikin samoissa merkeissä. Ei siis synttäreitä juhliessa, vaan saarta kierrelessä ja snorklaillessa. Kaikki loppuu aikanaan ja niin loppuu myös meidän viisumi Thaimaassa. Itseasiassa loppui jo kuusi päivää sitten. No tästä selvittiin rahalla, eikä häkki vielä heilahtanut. Lautta ja bussi alle ja Phuketiin venaamaan lentoa Singaporen kautta Australian Darwiniin. Sieltä meillä on noin 3 viikkoa aikaa suoritua jotenkin Sydneyyn.

Palataan siis jostain päin Ausseja.

Moikkis!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vang Vieng, Laos

Päivämäärät vähän hakusessa!!

Vientiane nähty. Kaupungissa ei ole juuri mitään. Okei pari hyvää leipomoa. 4 tuntia tasaista bussikyytiä kohti Vang Viengiä. Vang Viengistä ei juuri ollut odotuksia. Meininki on viime vuosista kaupungissa rauhoittunut. Johtuen urpoista Ausseista, jotka sekiksissään hukkuivat ja tappoivat itseään siinä määrin, että kaikki joenpenkalla olevat ravintolat suljettiin. Kaupunki on todella pieni, eikä siellä juuri muuta tekemistä ole kuin tubeilla, kiipeillä tai bailata. Valitsimme tubeilun ja ehkä me vähän bailattiinkin...jymy-yllätys taas kaikille. Mutta ei kaupungista oikein ole mitään raportoitavaa. Menkää itse katsomaan. Eikä me oikein enää muistetakaan mitään.

Vietnam, Hanoi ja Halong Bay

Päivämäärät taaskin hukassa! Ei oo kyllä niin väliksikään.

Seuraavana siis bussi alle ja takaisin Vientianeen ja siellä seuraava bussi alle ja 24 tunnin matka kohti Vietnamia ja Hanoita oli tosiasia. Valitsimme sleeper bussin. Ei sovi suomalaisen miehen vartalolle ne kaukalot joissa oli tarkoitus nukkua. Varsinkaan pituussuunnassa. Ja bussissa oli aivan helvetin kylmä. Miikalle kunnon flunssa (edelleen vaivana) ja Tommille vaan pikku nuha. Yllättävän iisit rajamuodollisuudet, vaikka ilman viisumia oli tarkoituksemme maahan tunkeutua. Keskellä yötä perillä Hanoissa, pientä miekkailua taksikuskien kanssa hinnoista. Kämppä löytyi keskellä yötäkin aika helposti. Tarkoituksemme ei ollut montaa päivää kyseisesssä kylässä viettää, koska suuntanamme oli Halong Bay. Siitä kurjuudesta kohta lisää. Hanoissa oli muuten kylmä!!! Kyllä, vaikka mittari näytti öbaut +20 päivällä. Tuntui pahalta. Pari iltaa pyörittyämme kylillä ja yksi varkaustapaus myöhemmin bussi alle ja Halong Bay. Tuo maailmanperintökohde, jonka piti olla niin hirmu hieno. No kai se olis jos siellä olis jotain nähnyt. Vettä satoi vaakasuoraan, sumusta johtuen ei nähnyt edes veneen keulaa ja muutenkin fiilikset olivat synkät. Ihan kun olis ollut suomen syksyssä. Kokonaisen vuorokauden vietettyämme alueella, teimme nopean päätöksen että otamme seuraavan mahdollisen junan Hanoista alle ja paukkaamme etelän lämpöön.

Nha Trang, Vietnam

24 tuntia junassa Hanoista Nha Trangiin. Junamatkustus on ehkä noussut suosikiksemme. On tilaa liikkua. Sängyissä mahtuu jopa nukkumaan. Ravintolavaunussa voi juoda vaikka keppanaa, jos se jollekin maistuu. Juna oli perillä kymmeneltä illalla ja taas perus miekkailut tolppa-apinoiden kanssa ja majapaikkakin löytyi edullisesti ja nopeasti. Ja aivan pelipaikoilta. Pelipaikoilla tarkoitamme rantaa. Ja rantaa tässä on kaivattukin. Ihan oikeaa hiekkarantaa meren äärellä. Eka ilta menikin vaan nukkuessa. (Vai menikö?? Ei muista). Seuraavana aamuna heti aamupalan jälkeen rantaan grillaamaan nahkaa. Ja aika hyvin se punainen väri tarttuu läskiinkin. Illalla kylillä liikkuikin kaksi pinkkiä possua. Muutamat drinkit paikallisissa tanssiravintoloissa ja mukaviin ihmisiin tutustumista. Ja aina se olohuone joka kaupungista löytyy. Tällä kertaa se oli Booze Cruise niminen sporttibaari. Hyvä safka ja henkilökunta oli ihan parhautta. Ja tulipa Tommi katsoneeksi jonkun Nfl matsinkin. Jotain puulaakiporukoita (49ers ja Patriots). No koko kausi nyt on muutenkin ihan fiasko! Nha Trang on aika perus turistikohde. On sukeltamista, baareja, rantaa, baareja, venäläisiä, baareja ja sit rantaa. Ja kai siellä voi jotain muutakin vesiaktiviteetteja harrastaa. Me ei harrastettu. Paitsi uimista. Suosikkikippolamme henkilökunnan avustuksella löysimme mahtavan rannan n. 20 kilsan päästä Nha Trangista. Rauhallinen Long Beach. Ehkä noin kymmenen ihmistä meidän lisäksi. Olis pystyny surfaamaan, mutta moiseen ei silloin ollut energiaa. Ehkä sit myöhemmin.

Nähtiinpä sitten tietty muutama finskikin joista eräs kolmikko osoittautukin jopa meitä urpoimmaksi. Noh, lähdettiinpä Boozesta parin tarjoilijan ja tämän kolmikon kanssa laulamaan vähän karaokea... Päästiin paikalle, koneet käyntiin, jaffat ja mikit kouraan... Sit nää suomalaiset, joista yhdellä oli Tommin kanssa yhteisiä tuttuja useampi, alkoivat epäillä että me ja nämä tarjoilijat yritetään yhdessä kusettaa heitä!!!???? WTF! Heille kerrottiin mikä maksoi mitäkin jne mut sama epäily oli joka lauseessa esillä. Eipä siinä kauan sitten kestänyt kun he poistuivat mitään sanomatta paikalta ja varmaan parempi niin. Varmaan hauskaa matkailua heillä jos epäilevät kaikkia samalla tavalla.

Suurimmaksi otsikoksi noussee kuitenkin Puu Ukon paluu ryhmäämme. Niinkuin jo aiemmin muilla palstoilla kertoilimme että se kaveri norkoili valeasussa Nha Trangin biitsillä kovin huolimattomien naisten ympäröimänä. Lääkärissä käynnin jälkeen kaveri on ollut arestissa.

Tarkoituksemme oli olla Nha Trangissa vain muutama päivä ja suunnata sen jälkeen Saigoniin muutamaksi päiväksi. Kävi kuitenkin niin että hieman jumahdimme Nha Trangiin. Viikoksi! Eikä tehty mitään. Ei mitään! No uitiin, poltettiin nahkaa ja mitä tos jo tuli mainittuakin. Tuntui pitkästä aikaa että oli lomalla. Lomalla reissaamisesta. Sekin on välillä aika rankkaa. Mutta kaikki kiva loppuu tietenkin joskus ja niin rupesi tekemään meidän 15 päivän oleskeluaikamme Vietnamissa ilman viisumia. Kerkesimme viettää ihan kokonaisen päivän Saigonissa. Alunperin piti lähteä katsomaan jotain tunneleita ja kaikkea kivaa. No käytiin sotamuseossa. Ei ollut aikaa muualle. Kamat kasaan ja aamulla lento Malesiaan Kuala Lumpuriin. Ja tietenkin jo perinteeksi muodostunut ennen aamun matkustamista toteutuva rituaali. Paikallisessa pilkkuun asti. Ihan vaan että saa jännittää kerkeekö aamun lennolle ja myös siksi että se matkustaminen tuntuisi mahdollisimman epämukavalle. Ai mekö idiootteja? KYLLÄ!!!!

Ja Kuala Lumpurissa pitäisi odottaa tuliaisia Suomesta! Jännittää! Eiköhän niillä yhdet Tomppelin synttärit vietetä. Seuraavat blogit voitte lukea Malesian Alibista. Adjö!!!

Ainii! Yks juttu unohtu.

Miikan menetetty omaisuus Vietnamissa Hanoin hässäköiden jälkeen,

- 1 kpl sandaaleja (aalto vei johtuen huonosta reaktioajasta)

- 1 pari toisia sandaaleja

- mp3 soitin (tod. näk. itse pudotettu?)

- ja varmaan vielä jotain muutakin mikä selviää myöhemmin

Miikan kommentti tähän lentokoneessa: Kaikki varotteli vietnamin taskuvarkaista mut kyllä mulla on kaikki taskut tallella vielä!!

Ai mekö urpoja!

Moido!

 

 

 

 

Laos 25.11 -

Don Det

Seuraa erikoislähetys viikon saarivierailusta.

Aamusta taas nämä normikuviot joita tässä ei nyt jakseta sen enempää kertailla.

Rajalle muutaman mutkan ja montun kautta, liput ja laput pöytään, hetken odottelun jälkeen oltiin kävelty rajapuomien ali vieraan vallan alueelle. Paikallinen bussi alle ja suunnaksi Don Det saari aivan rajan tuntumasta. Rantaan saavuttiinkin melko pian jossa auto vaihtui veneeseen. Siitä sitten pitkäperällä päämäärään. Pikainen silmäys saaren karttaan, nokka kohti pohjoisrantaa ja majotuksen hakuun. Muutama kierrettiin ja kaikissa tarjolla yhtä isoa sänkyä johon emme vieläkään olleet kovin innokkaita. Hetken tallattuamme alkoi olla hinnat sitäluokkaa että niukalla budjetilla alkumatkan mentyämme päätimme ottaa molemmille omat, 2€ maksavat bungalowit aivan Mekong-joen rannasta. Hammockit roikkumaan, pieni testaus ja klassinen, kylille siis ilmiö.

Silmä tarkkana kohti rantaa, johon hetki sitten saavuimme. Aivan rannan tuntumassa olikin mukavan näkoinen Reggae-baari jossa päätimme käydä katsastamassa menot... ja siitähän tulikin sitten tukikohtamme koko viikon ajaksi. Syy tähän ei suinkaan ole monen kuvittelemat halvat hinnat, vaan reippaat tervetuloa toivotukset omistajan sekä hänen kiireapulaisten, parin turkulaisveijarin jotka ristimme melko välittömästi meidän kesken Pertsaksi ja Kiluksi. Nämä todelliset arjen sankarit, sekä monet muut mukavat matkaajat mm Johanna, Eeva, Riku, Ville, Mikko, Jonnu, Katri, Hansu ja ketä siinä porukoissa nyt pyörikään tekivät tästä viikosta unohtumattoman.

Päivät saarella kuluivat sanan varsinaisessa merkityksessä omalla painollaan. Aamusta nukuttiin, aamupäivällä siirryttiin riippumattoihin, välillä joku saattoi jopa käydä syömässä jos kiireiltänsä ehti. Iltasella sitten olikin palaverin paikka Reggae-baarissa, jossa muuten muuan Madventures kävi kuvaamassa jakson ja rakensivat siinä samalla baarin terassille uimahyppypaikan, joka on edelleen paikallaan ja kohtuu kovassa käytössä olikin. Yön (ei se bändi!!) saapuessa ja Reggaen sulkiessa ovensa, siirryimmekin JOKA yö pykälän verran rantaa kohti, 4000 Island ravintolaan josta myös poikkeuksetta vielä pykälä rantaa kohti, eli rannalle johon kokoontuikin ilta toisensa jälkeen kaiken maan kulkijaa ja haaveilijaa, kaikki yhtä kiireisiä. Siinä sitten tulilla istuttiin, välillä uitiin ja jotkut kaikkensa päivän aikana antaneet jopa nukkuivat sulassa sovussa aina aamun tunneille saakka.

Päivät vaihtuivat, tuttu kiireinen rytmi päällä istuttiin, maattiin, paitsi tietty Pertsa ja Kilu, jotka virkansa puolesta olivat ajoittain niinkin kiireisiä että tuskin ehtivät istumaan....joopajoo!! Välillä toki jos veijarit tauon saivat, kävivät he avuliaasti palvelemassa vieraitaan ja kertomalla hurjia tarinoita mm sandaalin kokosesta torakasta joka hyökkäsi repusta sähisten ja hampaita näyttäen.

Eräänä kauniina päivänä jopa vuokrasimme polkupyörät, joilla sitten hyvin leppoisaan tahtiin polkaisimme naapuri saarelle ihastelemaan jotain vesiputouksia ja rantaa. Koko ihasteluun meni noin 32 minuuttia, jonka jälkeen nautimmekin lähimmässä ravintolassa hieman virvokkeita. Paluumatka takaisin menikin erittäin leppoisissa tunnelmissa. Sanomattakin selvää, että tämän urheilusuorituksen jälkeen menikin pari päivää ihan vaan levätessä. Tubeiluakin suunnittelimme koko viikon, mutta ei me sit keretty. Kiire on kiire!

Päivä päivältä tuttu väki väheni kuka mihinkin suuntaan. Aika oli siis meidänkin ruveta suunnittelemaan lähtöä saarelta. Itse suunnitteluun meni 3 päivää, mutta saimme kuitenkin aikaiseksi hommattua vene ja bussiliput Pakseen. Paksesta matka jatkui tilavin sängyin varustetulla yöbussilla kohti Laosin pääkaupunkia Vientianea. Täältä matka jatkuu ylöspäin Vang Viengiin, jossa meillä on ainoastaan tarkoitus hieman rentoutua ja tubeilla. Jännä nähdä onnistutaanko tällä kertaa. Siis tubeilussa, rentoutumista on jo hieman harjoiteltu.

Eli tiivistettynä viikko, rentoa ja kiireetöntä oloa. Todellinen riippumattoloma.

Syy, miksi tämä on erikoislähetys on se, että aika lailla näillä jutun julkaisun hetkillä tulee kuluneeksi tasan 3 kuukautta siitä kun starttasimme tälle retkelle.

3 KUUKAUDEN TOPIT JA FLOPIT

Miika,

Top 3

3. Ollaan ehjinä ja matka voi jatkua

2. Don Det, kaikkineen

1. Island Peak

Flop 3

3. Kiinan juhlat ja sinne jumittuminen

2. Irkutsk, sotkua, pölyä ja kaaosta.

1. Bangkokin rahavarkaus

Tommi,

Top 3

3. Koko reissu ja reissulla tavatut ihmiset

2. Don Det

1. Island Peak

Flop 3

3. Ei löydy kolmatta floppia. Kaikki on ollut kokemisen arvoista.

2. Chitwanin kansallispuistoon hommattu valmismatka

1. Varkauden kohteeksi joutuminen (oma syy)

Kiitokset jälleen kerran mielenkiinnosta.

PS. Puu Ukko on todellakin kadonnut, toivomme hänelle vilpittömästi kaikkea hyvää matkan varrelle missä ikinä hän liikkuukaan. Ikävä on kova.

                                                          Rankkaa toi fillarointi!

Thaimaa & Kambodza

 
4.11 Thaimaa, Bangkok

Lyhyehkön n. 17 tunnin Kathmandusta Mumbaihin ja sieltä Bangkokiin matkustamisen jälkeen vihdoin perillä. Kuuma! Ihan halvatun kuumaa ja hiostavaa. Oli edeltävissäkin maissa lämmin, mutta ei näin lämmin tai kostea ilma. Mumbaissa ilmeisesti oli jollekin laukkujen lemppaajalle kelvannut Miikan rinkan sadesuoja. Ja molemmat rinkat oli tietenkin myös ratsattu. Muuten kaikki tallella.

Juna/taksi yhdistelmän jälkeen löydettiin Baan Sabai niminen hotelli Kao San Roadin välittömästä läheisyydestä. Tietty kun Thaimaassa ollaan, niin pakkohan se on myös Thai...ruokalassa käydä ja jokainen siellä käynyt tietää että ruokaahan sieltä saa joten ei siitä sen enempää. Noin muutenkin ihan perus hengailua kylillä ja seuraavan siirron suunnittelua. Nyt nimittäin rupesi isot kaupungit ja niiden tuk tuk kuskit ja muut kaikkea mahdollista tyrkyttävät urpot riittämään. Suunnitelmissa siis häipyä johonkin rauhalliselle saarelle heti kun on mahdollista. Seuraavana iltana ajauduimme viettämään iltaa Itävaltalais porukan kanssa. Kesken iltaa tuli sitten mieleen että niin ne bussiliput Koh Changille. No kerettiin juuri hakea liput ennen kuin lippuluukku meni kiinni. Ei muuta kun takaisin samaan porukkaan jatkamaan illan viettoa. Järkevää, jos bussi lähtee aamu seitsemältä, eikä kamoja edes oltu pakattu. Nepalin opit oli jo unohdettu kolmessa päivässä näistä viimesen illan talkoista.

Kyytiin ehdittiin reippaana aamulla ja kevyen 6 tunnin matkan jälkeen saavuimme Koh Changille. Siellä Miikaa odottikin yllätys avattuaan repun. Joku k**ipää olikin käynyt hotellilla varastamassa aimo tukun käteistä hänen repustaan. Rahat oli jemmattu pieneen ensiapulaukkuun joka oli muiden romujen keskellä, eli tarkkaan oli siivouspalvelu työnsä tehnyt. Noh, oma moka ja muistamme kyllä tästä lähin tämän ikävän varjopuolen joka näissä maissa on kovinkin yleistä. Seuraavana aamuna kaavailtu klo 9 vene Koh Makille jouduttiin nyt sitten meidän osaltamme perumaan, koska mehän istuimme poliisilaitoksella tekemässä asiasta ilmoitusta. Ja siinähän jumalation kesti. Oltiin välillä yhteydessä englantia osaavaan tyyppiin Bangkokiin ja välillä selvitettiin vaikka ties mitä. Olisi kuulema pitänyt lähteä Bangkokiin takaisin selvittelemään asiaa... no todellakaan lähdetty! No raportti saatiin viimein kasaan ja kerkesimme seuraavaan veneesee.

Koh Makille saavuttuamme saimme kyydin Pano Resort nimiseen mestaan, mistä otimme bungalowin. Todella rauhallinen paikka, terassilta näkymä merelle, jonne aurinko laski. Kaikille varmaan tässä vaiheessa tulee yllätyksenä, että tuli muutama kerta jumitettua auringonlaskua ja muuten vaan istuttua iltaa kyseisellä terassilla.

Seuraavana päivänä mopot alle ja sen päivän agenda olikin kiertää joka ainoa kinttupolku koko saarelta. No siihen ei kauan mene. Seuraava viikko siis oli lähinnä riippumatossa lojumista, kalastamista, auringossa palamista ja kaikkea muuta yhtä stressaavaa. Paikka mihin olisi voinut jumittaa todella pitkäksi aikaa. Henkilökunta oli todella mukavaa ja vietimmekin muutamat mukavat illat porukassa. Mutta kun moottoritie on kuuma, niin silloin on mentävä. Oli siis aika jättää tämä miellyttävä pikku saari ja jatkaa matkaa kohti jännittävää Kambodzaa. Pikavene alle, maihin, vaihto bussiin ja jousille...

 

 

 

 

 

 

Kambodza

Holiday in Cambodia!!

Siem Reap.

Ehkä noin 12 tuntia veneitä, pikkubusseja, vähän isompia, rajahässäkät takana ja Siem Reap nimisessä kaupungissa. Kaupungissa vierailun syy on sen läheltä löytyvät Angor Watin temppelit. Muuten kaupungissa taas ahdisti. Perus taksikuskit kauppaamassa ensin kyytejä, sen jälkeen huumeita ja sen jälkeen toisenlaisia kyytejä. Ai stna että ahdisti rauhallisen saarella vietetyn viikon jälkeen.

Ensimmäinen päivä meni ihan vaan kaupungilla pyöriessä ja hieman väsynyt sotamuseo tsekatessa. Seuraavaksi aamuksi oli sovittu erään kuskin kanssa, että hän noutaa meidät aamu viideltä, jotta kerkeämme Angkor Watiin tsekkaamaan auringonnousun. No kas kas! Ilta lipsahti pitkäksi. Todella pitkäksi. Ei ollu kuski venaamassa enää seitsemän aikaan pihalla. Rauhallinen aamupala siis lärviin ja seuraava taksi alle. Puoli päivää meni kierrellessä niitä temppeleitä infernaalisessa kuumuudessa. Ja seuraavat kaksi päivää menivät Tommilla mahataudissa. Laittoi hieman mieltä matalaksi. Hiljaiseloa ja akkujen latausta... Lähdön aika se koitti tästäkin ja matkasta tulikin todella ikimuistoinen.

Phnom Penh.

Phnom Penhiin saavuimme neljän päivän Siem Reap vierailun jälkeen. Matka sinne taittui minibussilla, jonka kuski ajoi ihan koko matkan niin lujaa kun romu kulki. Ja pelotti. Ja ei ollut vielä mahatautikaan ohi. Tauolla joutui heittämään värillistä haukotusta ja matkan aikana jokainen monttu sattui pakkiin. Meinasi kuskilla olla karatetunti edessä kun päästiin perille. Ylihintainen majoitus löytyi ja päätimme olla siinä ensimmäisen yön, koska paukut oli aika vähissä. Illalla pieni kierros lähimaastossa osoitti että ei ole meidän paikka, joten aamulla jälleen kerran rinkat selkään ja on tö roud ögennn... Tuk tuk merkistä pihaan ja uusille huudeille. Alue 51 osoittautui hyväksi löydöksi ja siihen jäimme. Hyvä, halpa guesthouse löytyi kivuttomasti, mahataudit oli hätistetty huit... Seinän takaa löytyikin rehellinen Suomi Bar, jossa nykäsimme tähän astisen matkan luultavasti parhaat eväät naamariin, nakkikeittoa!

Tästä viisastuttuamme keksimme pitää pienet pikkujoulut, joista varmaan monet jo tietänettekin että jälleen kerran se soliferi katosi. Kolme päivää mopoa etsimme, tuloksetta! Ja kävipä tässäkin välissä jo klassikoksi muodostunut *nii ne bussiliput....*, nyt ei ehditty. Mutta olihan meillä hauskaakin (kuulemma)? Tavattiin mukavia paikallisia, jotka oikein aamulla saapuivat meitä hakemaan hienolla Hello Kitty Kialla ja kuskasivat kauas kaupungin hälystä paikallisravintolaan Mekong joen varteen, kohtuu pitkäksi venähtäneelle lounaalle. Tälle reissulle lähtiessä majatalon kassapoika aamulla toivotteli hyvää huomenta että meillä vakava ongelma täällä. No siinä hetken ympärille tuijoteltuamme päätti kaveri jatkaa että poliisi on tulossa ratsaamaan huoneet, joltakin oli yöllä pöllitty rahat. Mites täs on itel ollu sama tunne useampana aamuna :D No mutta eipä löytyny kadonneita maniskoita kaiketi meidän huoneesta kun asiasta emme enää myöhemmin kuulleet, joten pikkujoulut voivat jatkua...

Obamakin kävi kylässä! Ei nyt ihan just meillä, mut kaupungissa. Ja sehän näkyi virkavallan määrässä. Puolet kaduista blokattu ja toiset puolet seriffien ohjauksessa. No Miika-poika päätti lähteä jututtamaan virkavaltaa ja olikin kohta itse pillin kanssa keskellä risteystä huitomassa. Tiedä sitten oliko onni vaiko mikä, mutta ensimmäinen sivuun liputettu kulkija oli poliisi mopollaan, viheltely päättyi siltä osin siihen. Heti perään tosin tilanteelle nauroi puolet PP:n poliisesta ja otimmehan sillekin sitten pienet.

Ehdimme toki muutakin. Vierailimme hieman synkemmissä paikoissa, surullisella Killing Fields teloituskentällä, josta ei nyt tässä haluta muuta sanoa että järkyttävää touhua!! Enemmän tietoa haluavat saavat tällä kertaa itse vastuun tutkia asiaa enemmän. Samalla retkellä poikkesimme entisellä koululla joka toimi teloitusten aikaan vankilana, nyt museona. Eikä sekään mielialaa juuri nostattanut. Mutta illal oliki sit pikkujoulut, hah!!

Jälleen kaikki hauska loppuu aikanaan ja oli jälleen aika vaihtaa maisema rauhallisempaan... Suomi Baarissa aamupalat ja komento: Ajoneuvoon nouse!! Kompassiin suunta jotakuinkin pohjoinen ja koordinaatit pienen Kratie kaupungin ytimeen. 6 tuntia oli puhe, 8 tuntia meni matkassa. Perillä ei odottanut ylläksiä, ei ketään, ei mitään. Todella hiljanen kyläpahanen aivan Mekongin varrella. Tässä pari päivää/yötä, joista viimenen yö juuri alkamassa. Aamulla 0700 (ei, kyseessä ei ole puhelin-numeron alku,vaan kello!) lähtö liikkeelle ja kohti Laosin rajaa. Mitä tästä eteenpäin tapahtuu, hiljentykäämme odottamaan.

Cambodia kiittää meitä, olitte loistavia!!!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kathmandu 23.10.2012

Ensimmäinen yö "maissa" nukuttu. Nyt pitäisi aloittaa miesten/kaluston huolto ja pyykin pesu. Mutta EI, taas on vaivanamme joku paikallinen juhla, joka kestää noin viikon. Kukaan ei varmaksi osaa sanoa, että kuinka kauan. Monta päivää meni ihan vaan pyykkimestan löytämiseen ja vielä hankalampaa oli löytää sopiva ja suht edullinen lähettipalvelu, jolla saamme ylimääräiset tavarat lähetettyä suomeen. Tropiikissa ei nimittäin pitkiä kalsareita tarvita.

Ensimmäinen viikko Kathmandussa meni siis lähinnä hengailemiseen ja paikalliseen musiikkitarjontaan tutustuen. Hyviä soittajia näyttää olevan kylä täynnä.

Sunnuntai 28.10.2012

Herätys joskus ennen kukonlaulua. Tsimmarit reppuun ja bussipysäkille notkumaan. Ja ei, Kathmandussa ei saa notkua rauhassa edes bussipysäkillä niin etteikö joku tulisi jotain myymään. Lähdimme turistibussin kyydissä suuntaamaan kohti joenvartta, josta olisi tarkoitus hypätä johonkin Bilteman kumiveneeseen ja laskea joku joki (nimi ei muistu mieleen), jonka jälkeen ajella paikallisella bussilla takaisin Kathmanduun. Noin kolmen tunnin mutkaisten ja pomppuisten teiden jälkeen meidät komennettiin ulos bussista tienlaitaan, jossa Pertsa ja Kilu jo meitä odottivatkin räftäysvälineineen. Pelastusliivit päälle, potat päähän ja vesille. Aurinko paistoi ja vene mutkitteli pitkin jokea. Mukavaa oli, mutta olisimmme kaivanneet hieman enemmän niitä isoja kuohuja. No ehkä seuraavassa mestassa sitten. Vene rantaan ja pojat venaamaan bussia tienlaitaan.

Kaikki bussit täynnä, mutta viimein onnistuimme pysäyttämään yhden. Sisällä aivan täyttä, joten käsky kävi bussin katolle. No mikäettei! Ainakin ilma vaihtuu ja näkee maisemia. Välillä jouduttiin kipuamaan alas edessä olevan poliisiratsian takia. Ratsian jälkeen jengi takaisin katolle. 1,5 tuntia kesti tätä lystiä, jonka jälkeen komennettiin lopullisesti bussiin sisälle. Ja tarjolla pelkästään ahtaita seisomapaikkoja. Liikenneonnettomuuden takia bussimatka tuli kestämään 3 tunnin sijasta 5,5 tuntia. No perille päästiin.

Maanantai 29.10.2012

Shoppailua ja viimein saatiin lähetettyä paketit suomeen. Reppu keveni monen monta kiloa. Illalla ajoissa nukkumaan ja aamulla kohti Shitwanin luonnonpuistoa.

Tiistai 30.10.2012

Herätys taas ennen kukkoa ja pysäkille notkumaan. Matka kohti Chitwania alkaa. Luvassa 4-6 tunnin bussimatka. Onneksi turistibussissa, joka on puoli astetta parempi kuin paikallinen. No ei ihan osunut tuohon luvattuun haarukkaan tämäkään matkustusaika. Meidän laskujemme mukaan matka kesti melkein seitsemän tuntia. No eihän meillä mikään kiire ole.

Perillä luonnnonpuistossa meitä odotti mukavan näköinen hotelli. Kävimme niinsanotulla kiertoajelulla "viidakossa". Näimme norsun! Näimme myös helvetisti muita turisteja. Melusta päätellen emme tulisi tällä reissulla näkemään mitään villiä eläintä. Kierto"ajelun" jälkeen olikin luvassa paikallisia kansantansseja koko rahan edestä. Illallisen kautta nukkumaan ja odottamaan seuraavan päivän norsulla ajelua ja kanoottisafareita.

Aamu alkoi aamupalalla, jota saimme odottaa noin 1,5 tuntia. Seuraavaksi odotimme seurueeseemme liitettyä muuta sakkia, jotta pääsisimme kanotoimaan. Mestoille päästyämme oli pettymys suuri. Itse emme saa meloa, vaan joudumme isoon kanoottiin kaikkien muiden kanssa. Tässä vaiheessa aloimme jo kiroamaan tosissaan hommaamaamme valmista pakettireissua!! 20 minuutin kanotoinnin, valittavien turistien ja pienen viidakkokävelyn jälkeen takaisin kämpille.....ODOTTAMAAN! Eikö tässä nyt jumalauta ole odoteltu tarpeeksi. No joskus iltapäivällä komennettiin nousemaan ajoneuvoon, tarkoituksenamme lähteä ajelemaan norsuilla. Aika kuraa oli sekin. Viereisessä norsussa oli ilmeisesti joku paikallinen polttariporukka kaljasäkkeineen ja yrtteineen. No metelihän oli sitä luokkaa, että villieläimet kiersivät meidät kaukaa. No nähtiin ainakin peura! Niitähän näkee jatkuvasti suomessakin auton konepellillä. Kämpille, fillari alle, rantapaariin kaljoille kiroilemaan kohtaloamme.

Seuraavaa aamu. Aamu jota olimme odottaneet. Pääsisimme tästä ei niin hyvän makuiselta reissulta takaisin Kathmanduun ja voisimme ruveta valmistautumaan lauantain lentoon, joka kuljettaisi meidät Mumbain kautta Bangkokiin. Perus bussimatka. Ensin ei meinannut olla bussia, sitten oli, sitten piti vaihtaa bussia ja sitten päästiin jopa matkaan. Pitkä ja puuduttava matka takaisin.

Perjantai 2.11.2012

Viimeiset hankinnat kyliltä, ruokailua, sauna ja muuta mukavaa. No ei saunaa koska koko kylän sähköt oli pimeenä. Ja illalla perinteisesti pienet ylilyönnit, jotta on kiva matkustaa seuraavana päivänä. Seuraavana aamuna kiireessä pakkaus ja kohti lentokenttää.

Suosittelemme Nepalia ja etenkin sen vuoria. Todella makeita maisemia ja mukavaa pikku kävelyä mukavassa säässä. Ja muitakin aktiviteetteja löytyy mm. räftäystä, liitovarjoilua, benji-hyppyä ym.

Kathmandussa viihtyy hetken, mutta kaupunki on melkoinen kaaos. On edullisia majoituksia ja ravintoloita. Kaiken mitä tarvitsee saa paikanpäältä. On trekkitavaraa, vaatteita, retkiä, musiikkia ja ihan mitä vaan, paitsi niitä perämoottoreita.

Seuraavaa raporttia joskus kunhan jaksetaan ja keretään nousta hammockeista sitä raapustamaan. Kohti lämpöä...moido!

 

 

 

 

 

 

　

Nepal  6.10 - 3.11

N. 20 tuntia matkustusta takana. Välilaskut Chengdussa ja hieman yllättäen myös Lhasassa, Tiibetissä. Maisema muuttui täysin ja niin teki myös meininki, hajut, maut ja kaikki. Monttu auki kyydillä kentältä kämpille. Likaa, infernaalinen sekasotku liikenteessä, paljon kodittomia ja muuta surkeutta. Meinasi kulttuurishokki hieman paiskata suoraan päin näköä. Väsymys, unen puute ja likaisuus kuitenkin veivät voiton. Suihku, pikku tirsat ja tiedustelemaan naapurustoa. Majoituimme Thamelissa aivan Freak Streetin huudiloilla. Oli kauppaa, ravintolaa, kerjäläistä, kaikennäköstä kaupustelijaa. Meinasi hiki tulla yrittäessä eroon kaikista tarjoajista. Tarjottiin Himalajan trekkimatkaa, jonka myös buukkasimme, silkkivaatteita, liinoja, rättejä, kaikkia keksittyjä huumeita ja matkoja ties mihin, perämoottorit tosin ovat kiven alla täällä, ei ainuttakaan kaupattu. Ainut mitä löydettiin oli intialainen nuuska. Sehän maksoi huimat 10 senttiä per pakkaus. Kassilliset nuuskaa mukana syömään ja sitten nukkumaan matkaväsymys pois.
Seuraava päivä olikin tulevaa trekkiä varten kaluston täydennystä. Sukkia, hanskoja, lisää nuuskaa ja kaikenlaista muuta tarvittavaa. Siinä menikin koko päivä. Hyvät intialaiset mätöt naamaan ja odottelemaan seuraavaa aamua, jolloin kone veisi meidät Luklaan, josta vuoristotrekki voisi alkaa.
Trekki 8.10.2012 ->
Päivä 1
Nonni prkl! Täällä sitä nyt istutaan Kathmandun lentokentän kahvilassa oppaamme Rajanin kanssa. Aamulla lähtöä aikaistettiin kahdella tunnilla että kerettäisiin aikaisempaan koneeseen. Sen piti lähteä joskus ysiltä. Ei mahduttu mukaan. Nyt koneen pitäisi lähteä 11.30 ja ei tiedetä mahdutaanko mukaan. Selitys oli että kahtena päivänä oli peruttu niin monta lentoa että koneet on nyt ylibuukattu. Perus Nepalilaista säätöä siis. Uhka siitä, että tänään ei päästä lähtemään leijuu voimakkaasti yllämme. Meinaa taas harmittaa!!!!
Ei päästy vielä ensimmäisenä päivänä lentämään. Sää oli huono vuorille mentäessä ja paljon lentoja peruttiin. Ihan ok selitys. Ja aikaahan meillä on. Paluu kämpille, trekkioppaan tarjoamat safkat paikallisen tanssiesityksen säestämänä ja myöhemmin vielä varustetäydennyksiä tehden. Ajoissa nukkumaan paremman huomisen toivossa.
Päivä 2
Samoilla kuvioilla aamu käyntiin, kentällä väijyen jospa tänään!!! Tuttua kaaosta ja odottelua kentällä... Jutuissa pyöri jatkuvasti mitä jos ei tänäänkään päästä yms. Kului tunti, kului toinen, toivo elää.. Siinä odotellessa tuli myös puheeksi veden tarve vuorilla. Kraanavettä kun ei kitusiin näillä nurkilla voi vetää, kantaa ei jaksa ihan tolkuttomia määriä ja silti sitä koko ajan pitää olla. Ostettua sitä toki vuoriltakin saisi, mutta metri metriltä hinta nousee lopulta pilviin tai jopa yläpuolellekin kuten vuoretkin, joten tulimme edellisiltana näkemämme mehujauheen perusteella siihen tulokseen että pitäisi olla vastaavaa vesijauhetta johon ei tarvisi kuin lisätä vettä niin saisimme vettä?!??! Patentti on vetämässä! Joo, alkoi vissii näkyä pientä levottumuutta epätietoisuudesta. Lopulta oppaamme keskeytti tuiki tärkeän pohtimisin ja komensi meidät lähtöselvitykseen, päästäänkö nyt? KYLLÄ!! Reput puntariin, liput pöytään ja... no tietysti odottamaan taas. Vaan eipä aikaakaan kun tuli kuulutus: Agni Air flight no:309 gate 2, Jesh!!! Pikkubussiin ja radalle. Miikan toive, Tommin kauhu toteutui, kentän pienin vispilä oli meidän heppamme läpi pilvien kohti yhtä maailman vaarallisinta "lentokenttää", Luklaa. Noh, koneessa näytti olevan enemmän pop-niittejä kuin ehjää peltiä joten luottavaisin mielin kipusimme 14 muun kohtalotoverin kanssa tuohon matolaatikkoon. Remmit kiinni ja pidemmittä puheitta nokka kohti taivasta ja savun saattelemana kohti vuoria. Alkujännitys häipyi melko nopsaa ja iloisesti vilkuilimme ympäröiviä vuorimaisemia, tuolla kohta ollaan. Tosin siinä vaiheessa kun koneen toinen pilotti päätti kaivaa eväsboxistaan folioon käärityn lihiksen ja toinen levitti tuulilasin levysen sanomalehden heräsi lievä paniikki, kukaa ohjaa?? Pikainen silmäys kertoi sen että elektroniikkaa koneessa oli vähemmän kuin meillä ranteissa ja repuissa, joten oltiin ns herran hallussa. Puolisen tuntia surffattiin vuorien välissä ja eteemme avautui tämä edellä mainittu lentokenttä. Pienen kiemurtelun saattelemana pääsimme tontille, huh! Matkustajat ulos juoksujalkaa ja latoa muistuttavaan terminaalin odottamaan tavaroita. Tuttu kaaos, kamat sikinsokin. Hetken päästä tilanne hallinnassa ja tavarat omistajillaan, matka vuorille oli virallisesti alkanut.
Korkeutta tällä hetkellä 2840m. Hämmästykseksemme se ei tuntunutkaan miltään vaikka monista jutuista, varotuksista ja jopa omista luuloista toisin kuvittelimme. Reput siis selkään ja polulle. Kohta näimmekin kantajamme (ei meidän, vaan rinkkojemme!!) Buddhin, tuon 23 vuotiaan näiden polkujen 50 kilosen jättiläisen. Eipä paljon rinkat painanut tämän kaverin selässä kun polkuja ja kivikoita juoksi menemään. Kappas kummaa, pari sataa metriä päästyämme vastaan loikki pariskunta Suomesta!! Suurin ihmetys ei liene itse pariskunta, vaan se, että tällä kertaa emme todellakaan alkaneet juhlimaan suomalaiseen tyyliin, vaan morjestimme, vaihdoimme kuulumiset ja jatkoimme matkojamme omiin suuntimme. Lienee ensimmäinen kerta tällä reissulla? Onko viimeinen, selviää myöhemmissä jaksoissa?
2 tuntia 20 minuuttia myöhemmin pääsimme pikku sateen saattelemina ensimmäiseen yöpaikkaamme, Phakdingiiin, 2649m mataluuteen. Pienet iltapalat ja unta kajuuttan.
Päivä 3
Herätys 06.00, aamupalat naamariin ja polulle. Kovin kiemuraisia polkuja ylös alas upeissa maisemissa. 4 tuntia 45 min tallattuamme oli päivän patikointi ohi ja seuraava tukikohta, Namche (3440m) saavutettu. Tai niin siis kuvittelimme että ei enää liikuta, mutta luulo osoittautui vääräksi. Safkat, pieni lepo ja retkua liikkeelle... Pieni iltalenkki lähikukkulan museolle ja kylän sokkeloisille kujille katselemaan ihmis-/jakkivilinää. Tässä kohtaa tuli myös päättää paljonko rahaa ottaisi mukaan, koska reitin viimeinen pankkiautomaatti löytyy tästä kylästä. Perusiltatoimet ja ajoissa unille. Kummasti tämä vuoristoilma vie mehut!
Päivä 4
Luxusta, saatiin nukkua lepopäivän kunniaksi jopa 07.00 asti. Myöskin tämän lepopäivän kunniaksi kapusimme läheiselle kukkulalle (3880m) tutkailemaan tulevaa ja ökyporvareiden majoitusta Everest View Hotellia, josta oli mahtavat näkymät myös itse Everestille. Paluumatkalla koukkasimme Khumjung kylään lounaalle, jonka jälkeen takaisin Namcheen. Pyykkihommia, pientä varustehuoltoa ja sitten sitä kovasti mainostettua lepoa ennen huomista koitosta.
Päivä 5
Herätyskello kilahti tutusti 06.00, kamat kasaan ja ukot aamupalalle. Päivän etappi polkaistiin käyntiin 07.30 mukavalla nousuosuudella, jonka jälkeen lähdettiinkin taas reippaasti alaspäin kohti Phungatanga (3140m) kylää. Siellä pieni tauko ja kuinka ollakkaan, matka jatkui ylöspäin ja jyrkästi reilun 700 metrin matkan kivikkoista mäkeä. Usko, voimat, vedet ja jopa huumorikin meinasi loppua tätä rinnettä kierrellessä, mutta emmehän tulleet tänne luovuttamaan. Vihdoinkin perillä 4 tunnin urakan jälkeen, Tengboche (3900m). Ruokavalio muuttui tässä kohtaa rajusti. Lihat ja kanat jäi pois, koska eivät välttämättä olleet kovin tuoretta ja riski sairastua oli ilmeinen, eikä siihen tässä nousuvaiheessa ollut varaa. Lautaset täyttyivätkin lähinnä jostain juurista, nuudeleista, riisistä sun muista iduista. Näillä hevosjockeyn eväillä tuli siis elää seuraavat päivät. Eväshuollon jälkeen päätimme lähteä lähimäelle puhkasemaan häämöttävän 4000m rajapyykin. Siinä samalla taisi Tommilta puhjeta joku tunnistamaton elin, koska erilaiset ongelmat palautumisen, flunssan, liikkumisvälineiden yms kanssa alkoivat juuri tästä kylästä. Apua tähän haimme viereisestä munkkiluostarista parin tunnin meditoinnilla, tuloksetta! Munkeilla alkoi välitunti ja kohta olikin futismatsit täydessä vauhdissa läheisellä "kentällä". Ja sinnehän tietysti piti Miikan päästä mukaan. Tossut kireälle ja kentälle! Eikä se nyt hankalaa ollut pelata tosiaan lähes 4000m korkeudessa ja ohuehkon ilman vallitessa. Tilastollisesti yksi uran parhaista peleistä: yksi rapattu vastustaja, VAIN 1 tuhrittu maalipaikka ja puujalka (oma!). Huippu kokemus. Välitunti päättyi ja munkit takaisin omiin puuhiinsa. Uusi kierros meditointia, mutta todettiin että ei o nyt meidän juttu ja poistuttiin vähin äänin. Tutut iltakuviot ja unille.
Päivä 6
Aamupakkasta, siis huoneessa!!! Herätys tutusti 06.00, samat aamurituaalit ja matkaan. 3 tuntia 33 minuuttia myöhemmin Dingboche (4385m). Norkoilua kylillä ja illan odotusta paremman yön toivossa.
Päivä 7
Dingboche -> Thukla (4620m) -> Lobuche (4900m), 3 tuntia 23 minuuttia. Iltapalaksi 5100m lähimäki ja hengailua kulmilla. Tommin jalat ei toimi! Todella vaikeaa kävellä.
Päivä 8
Aamu bla bla blaah... Tässä kohtaa taisivat alkaa todelliset hengitysvaikeudet ja Tommin flunssa vaan paheni. Oppaamme valoi uskoa loputtomalla ´Becouse of high altitude´ fraasilla ja eipä siinä muuta kun tossua toisen eteen, suunnaksi Gorakshep (5180m). Reilussa parissa tunnissa loikimme sinne ja muka voimissamme päätimme ottaa huomiselle suunnitellun osuuden tälle päivälle. Eli evästyksen jälkeen kartalta kohde, Everest Base Camp (tutummin E.B.C). Kohtuu hankalaa maastoa, mutta onnellisesti perille, E.B.C. (5364m) ja yksi tavote jälleen saavutettu. Ja Goraksheppissä Tommi teki oppaamme yllytyksestä reissun suurimman virheen syömällä valkosipulisoppaa. Närästi sitten loppureissun! Joo oli lääkkeitä, Kathmandussa! Loppureissun sai siis kiivetä ja laskeutua vatsahapot kurkussa.
Päivä 9
Jälleen karmea yö! Aivan kun joku istuisi rintakehän päällä. Eikä näitä oloja juurikaan helpottanut Herra Herätyskello, joka tänä aamuna päätti avata äänensä 04.50. Aamupaloja emme edes nähneet, varusteet päälle vaan välittömästi ja päivän askareisiin. Otsalamppujen turvin kipuamaan. Ja todettakoon tässä kohtaa tämä että nämä aamunousut ei todellakaan ole suurinta herkkua tällasille lihapullille!! Palautuminen vaikeutuu jatkuvasti, unet huononee ja olo käy muutenkin tukalammaksi metri metriltä ylöspäin mennessä. Vaan ei auta itkut markkinoilla, ylöspäin tänne ollaan tultu menemään, joten mennääs taas. Aurinko nousee, ylämäki loppuu, jälleen yksi tavote saavutettu, Kala Patthar (5550m). Tuskan seasta saadaan jopa onnellinen hymy naamalle :)
Matka alaspäin aamupalalle voi alkaa. Jotain ituja ja ilmastointiteippiä naamariin, reput selkään ja kylästä ulos. Tällä kertaa alaspäin, takaisin Dingbocheen (4385m). Lähes viisi tuntia myöhemmin perillä ja eteemme avautui ensimmäisen kerran todellinen päämäärämme, Island Peak. Miten kävi sen projektin kanssa, selviää myöhemmin jos vaan jaksat lukea. Tänään olikin sitten hemmottelua kuuman suihkun merkeissä. Kaluston ja ukkojen huoltoa, unille todella väsyneinä.
Päivä 10
Huippuhuomenta 08.00. Viikon parhaat unet. Kummasti vaikuttaa kun melkein kilometrin alemmas siirtyy, mutta ilo ei kauan kestä. Tutut aamukuviot ja ylöspäin, huh. Kohtalaisen "helppo" siirtyminen Chukumiin (4730m), jossa viimeiset varustehankinnat pääkohdetta varten. Mielet jälleen kirkkaampana, mutta Tommin flunssa riesana edelleen, joka ei ole tässä kohtaa todellakaan hyvä juttu. Yritetään lepäillä.
Päivä 11
Normi pakkasaamu. Aamupäivästä lähinyppylälle treenaamaan köysillä kapuamista ja laskua. Joo me ollaa valmiita, lähetää menee... Tässä kohtaa trekkiopas Rajan vaihtui kahteen kiipeilyoppaaseen. 28-vuotiaaseen hieman matalampiin vuoriin jämähtäneeseen heppuun ja 27-vuotiaaseen 3 kertaa Everstin huiputtaneeseen kaveriin. Ryhmään liittyi myös 3 muuta jannua, Dylan USA:sta ja nimettömät klopit Briteistä ja Koreasta, joista jälkimmäinen osoittautuikin melkoseksi viheltäjäksi, mutta siitä lisää myöhemmin koska nyt täytyy lähteä tallaamaan kohti Island Peak Base Campiä... Reipas pari tuntia myöhemmin IPBC (5080m). Teltat pystyyn, vellit, jota kai ruoaksikin jossain kutsutaan naamariin ja rehellistä lepoa.
Päivä 12
00.15 herätys jäisessä teltassa!! Reippaat rituaalit ja säkkipimeään kivikkoon. Nyt on retken päätavoitteen aika. Tommin olo pahempi kuin koskaan. Oksennus yritti lentää joka mutkassa. Matkanteko on todellista tuskaa. Tuskaa lisäsi täydellisessä pimeydessä kulku ja se että kaikki omat tavarat kannoit itse, kantajien rooli loppui tähän leiriin. Välillä kuljettiin rehellisesti sanottuna pelottavia kielekkeitä pitkin. Alaspäin katsoessa näkyi vain tyhjä pimeys, yläpuolella kiemurteleva otsalamppujono sekä tähdet. Yhtäkkiä hiljaisuuden rikkoi karmea jyrinä, lumivyöry!! Mutta missä, se ei ikinä selvinnyt? Hetken päästä toinen, ei osunut sekään meidän reitille. Tommin olo oli taittaa miehen selkärangan keskeytyskuntoon, mutta päätös piti. Kun tänne asti on tultu, niin haetaan se mitä on tarjolla. Nousua, nousua ja aina vaan nousua. Huilituokiot varastikin sitten tämä Korean veijari joka oli lähtenyt matkaan jossain keihäänheittäjän lämmittelyasussa. Voi sitä itkua ja loikkimista kun kylmä kuulemma oli, huima kaveri! Viisi tuntia kestänyt pimeys alkoi väistyä auringon noustessa ja matkaajien mielikin samalla sai kohennusta. Hetkeä myöhemmin saavutimme jäätikön reunan. Tuli aika vaihtaa varusteet ja huilata hetki. Jopa Mr. Koreakin kaivoi tässä kohtaa oikeat vaatteet esiin. Vaelluskengät vaihtui kiipeilykenkiin jääpiikkeineen, otsalamppu aurinkolaseihin, kävelykeppi jäähakkuun, hanskat, hatut yms talvisempiin malleihin, valjaat vyötärölle ja siirtyminen hangille. Ryhmä sidottiin samaan köyteen ja retkua lähti matelemaan kymmenien metrien syvyisten railojen välissä kohti huippua. Henkiset vaivat jäivät kivikkoon, nyt oli enää arvoitus riittääkö fysiikka vai viekö maan vetovoima voiton meistä hyvin Moskovasta asti treenanneista vuoristoapinoista? Jono seis, köydet irti. Edessä enää kaksi vaihetta. Nyt on kaikki vain ja ainoastaan itsestään kiinni. Paiskattiin hanskaa ja päätettiin, ylhäällä nähdään! Alkoi nousu köysien avulla ajoittain lähes pystysuoraa rinnettä. Edessä mennyt Britti oli aivan loppu ja jarrutti todella pahasti meidän menoa. Päästiin kohta ohi kun tuli aika vaihtaa köysiä ja homma helpottui kummasti. Ensimmäinen vaihe taputeltu ja pieni huili ennen loppunylkyä. Nyt napsautettin kiinni ainoastaan turvaköysi ja lähdettiin alaspäin tulevia väistellen kipuamaan kohti huippua. Turvaköysi osoittautuikin tarpeelliseksi ja toimivaksi kun polku hieman petti Miikan alta ja jannu siinä hetken roikkui naruissa. Askel askeleelta lähestyi huippu.... kunnes jotain tapahtui?!?!? Köysi loppui!
OLIMME HUIPULLA, ISLAND PEAK 6189 METRIÄ, HUIPUTETTU!!!!
Monet eivät tainneet tätä uskoa että tällaisilla elämäntyyleillä ja täysin vailla harjoitusta/kokemusta tätä tehtäisiin. Me uskottiin ja tehtiin. Yli vuosi sitten päätettiin että tänne tullaan ja nyt se on totta. Yksi suurimmista, ellei jopa suurin juttu retkemme varrelta on toteutettu. Pakko myöntää että olemme jopa hieman ylpeitä itsestämme :)
Pakolliset valokuvat, ryhmähalit, tuuletukset ja matka alaspäin alkaa... Pieniä ongelmia molemmilla jääpiikkien kanssa ja Tommi jopa loppulaskussa joutui turvautumaan hakkuun kun alkoi mennä pyllymäki liian hurjaksi. Köysijonossa kohti kivikkoa, jossa jälleen tavalliset trekkivarusteet päälle, reput selkään ja alaspäin kohti Base Campia. Campissa safkat, hetki lepoa, kantajille rooli ja suunta kohti Chukumia. 15 tuntia 20 minuuttia herätyksen jälkeen saavuimme kylään jossa olikin jo trekkiopas uutisen kuultuaan odottamassa onnitteluineen. Palkitsimme itsemme ja opaskolmikkomme kylmillä oluilla, oli melko voittajafiilis! Unta.
Päivä 13
Todelliset huippu-unet. Chukum - Tengboche - Namche (8 tuntia 40min). Kuumat suihkut (huom, jo toiset tällä retkellä!), unta poijuun.
Päivä 14
Namche - Phakding (4 tuntia 40min). Parit mehut, biljardia ja illalla pienet partyt oppaiden, parin jenkkikundin ja paikallisen kanssa.
Päivä 15
Phakding - Lukla (2 tuntia 30min). Jännä nähdä kuinka lennot toiseen suuntaan onnistuu? Odottelua... Huuto, Check in!! Tavarat tarkistukseen ja pihalle, kone saapuu kentälle. Tulee tieto, emme jostain syystä saa boarding passeja tänään, jäämme siis Luklaan. Nyt tuli kyllä ahdistus ja muutama ruma sanakin kai. Kenttä muistuttaa enemmän persialaista toria kuin lentokenttää, kaameaa poukkoilua ja sähläämistä.... Saimme sittenkin tarvittavat laput, eli pääsemme pois! Tai niinhän sitä taas luultiin, mutta Rouva Fortuna oli eri mieltä ja päätti lähettää huonon sään yllemme. Odottelua.... Torvi lennonjohtotornissa pärähtää?? Kenttä on jälleen avattu. Kone saapuu ja lähtee heti tyhjänä takasin. Tämä on tätä Nepalilaista tehokkuutta. Toinen kone, joko nyt? JO! Päästään kyytiin, lento kohti Kathmandua alkaa. Puoli tuntia myöhemmin maata jalkojen alla, taksi alle ja kämpille.
Väsyneinä, likaisina mutta onnellisina päätämme vuoriosion tähän.
Suuret kiitokset kaikille mukana olleille.
Matka jatkuu, mitä tapahtuu kaupungilla, siitä lisää myöhemmin, MOIDO!