Mongolia 13.9 - 20.9

Matka Irkutskista kohti Mongoliaa taittui mukavissa merkeissä. Hyttikavereiksi saimme kaksi puolalaista reissaajaa. Samassa vaunussa matkasi myös muita turisteja ja suomalainenkin vanhempi pariskunta. Ensimmäinen ilta ja yö meni iltateen jälkeen nukkuessa. Junahan kulkee Venäjällä kokoajan Moskovan ajassa. Hieman oli taas rytmit sekaisin kun ulkona on piemeää ja kello on mukamas 17.10. Aamusella rupesimme lähestymään Mongolian rajaa. Venäjän puolella rajaa kevyet rajamuodollisuudet. Odotusta, passien tarkastus, passit pois, odotusta, reput alas hytin hyllyiltä, ukot ulos, huumekoira sisään, matkustajat sisään, matkustajat ulos, passit taskuun ja matka jatkuu. Aikaa tähän kevyeen muodollisuuteen meni vaivaiset 4 tuntia 52 minuuttia ja matka jatkui kohti Mongolian rajaa. Siellä rajavartioston henkilökunta jopa osasi englantia, mutta muuten pientä kummastusta herätti se, että kaikki luulivat meitä veljeksiksi. Kyseessä hieman kevyempi n. 2 tunnin rajahässäkkä. Passit taskuun ja matkustajat steissille iltakaljoille. Jälleen kerran, kuten suomalaisilla tapan on, meinasi tulla hieman kiire. Pimeä ratapiha, ei junaa, kaikki tekstit mongoliaksi tai venäjäksi. Meinasi pieni hiki nousta pintaan. Vaunu löytyi ja pienen kompuroinnin kautta ehdimme kyytiin, vain todetaksemme että ei ollut junassa vielä edes veturia. Puolalainen hyttikaverimme Pavel kerkesi vielä hakea puhelimen baarin vessasta mihin oli sen jättänyt latautumaan. Suurien etsintöjen jälkeen emme saaneet enää olutta tai votkaa miltään asemalta. Hätävara Salmari repusta ja pikku näkäräiset ennen nukkumaan menoa.

14.9. Aamulla klo 06.00 saavuimme Ulan Batoriin. Sovittu kyyti oli vastassa ja matka Golden Gobi guesthouseen meni kylää ihmetellessä. Kaluston huoltoa ja pientä huilia. Illalla puolalaisten tuttujen kanssa syömään ja "parille". Noin 15 isomman ja noin 10 pienemmän mukin jälkeen treffasimme Irkutskista tutut suomalaiset veijarit. Taksi alle ja kylille siis. Jos nyt oikein muistamme, diskon nimi oli Brix. Emme suosittele kenellekään. Meininki kuin Mos Eisleyssa. Pientä tökkimistä paikallisten miespuolisten alkuasukkaiden toimesta, heidän puolustaessaan reviiriään. Ja tarvettahan toki oli, sillä niin hyvin meidän mongolian kieli taittuu, että siinä voi oikein läppää ruveta heittämään. Discosta pimeä taksi alle ja luonnollisesti kuski kurvasi täysin väärään suuntaan ja englannin kielen taito katosi samantien kun vaadittiin autoa pysähtymään tai kääntymään. Äijä pysäytti auton johonkin (ei mitään hajua mihin) ja rupesi vaatimaan rahojaan. No sehän ei käy, koska ei oltu perillä siellä missä haluttiin. Ukot ulos autosta ja palaveri kuskin kanssa pystyyn keskelle katua. Tietenkään ei ollu kuskilla vaihtorahaa, eikä suostunut heittämään takaisin keskustaan. Hetken neuvottelujen jälkeen, joita avusti paikallinen tulkki, kuski suostui tuplahintaan heittämään meidät keskustaan. Pankin kautta tietenkin että saatiin vaihdettua rahnat pienemmäksi. Lyötiin kuskille alun perin sovittu 5000 paikallista paalua kouraan kymppitonnin sijaan mikä olisi pitänyt loppupeleissä maksaa. Urpo jäi sinne jotain mölyämään ja tyytyväiset turistit pääsivät kebabille. Loppuilta pelkkää testikuvaa.

15.9.

Melkoset olot yölliset kebabit saanu pojille ja flunssaakin pukkasi oikein toden teolla päälle. Meni siis tämä päivä kokolailla tarkkaillen tilannetta tulevaa suunnitellen.

Suunnitelma saatinkin aika nopeassa tahdissa kasaan, aamulla pakataan pojat ja reput autoon ja lähdetään maaseudulle rauhottumaan neljäksi päiväksi. Illalla vielä hyvät eväät kitusiin Los Bandidos ravintolassa, kaupan kautta kämpille, reput valmiiksi ja unta nuppiin.

16.9.

Suht ripeät aamutoimet, auto alle ja maalle. Mukana kuski (luonnollisesti), paikallinen opas Una, pari korean tyttöä ja yksi alalauteilla löylytetty japsireppana. Pienten kiemuroiden jälkeen saavuimme ensimmäisen paikallisen perheen luokse, jossa majoituimme jurtassa seuraavan yön. Keppihevosilla ratsastusta ja pientä kiipeilyä paikallisella nyppylällä. Leirin emännän tekemät iltapalat nassuun ja nukkumaan.

17.9.

Aamupalat naamariin ja auto alle. Seuraavana kohteena Tsingis Khanin kanin pikku patsas. Patsaalla korkeutta 44 metriä. Hyvä että rahaa laitetaan näihin hienoihin muistomerkkeihin, kun suurin osa asukkaista asuu pääkaupungin ulkopuolella jurttaghetoissa ilman juoksevaa vettä ja viemäröintiä. No oli se silti hieno pysti. Seuraavaksi siirtyminen tulevaan yöpaikkaan paikallisen kazakki perheen luokse. Lounaan jälkeen kevyt 3,5 tunnin reippailu läheisillä vuorilla ja illallisen jälkeen perheen isäntä veti livekeikan jollain paikallisella kaksikielisellä kitaralla.

18.9.

Tuttu kuvio. Aamupalat, auton pakkaus ja siirtymään seuraavaan kohteeseen. Nyt ei tosin ollut edes oppaalla mitään käsitystä, että missä majoitutaan seuraava yö. Tunteja kestänään kuoppaisen ja pölyisen tien jälkeen pysähdyimme piknikille paikallisen armeijan entisiin tuliasemiin. Piknikin jälkeen matka jatkui tykistön ampuma-alueen halki kohti tuntematonta. Taas tuntien ajelun jälkeen löytyi kuin löytyikin pieni nomadikylä. Kuski kävi neuvottelemassa isännän kanssa mahdollisesta majoittumisesta heidän jurttaansa. Hetken päästä olimmekin jo paikallisen hevosenmaito kiljun, lehmänmaitovotkan ja muun virvokkeen vahvistamina taas valloittamassa lähintä kukkulaa. Kerkesimme juuri parahiksi takaisin ennen illallista. Hyvän aterian jälkeen seurasi suomalainen taikatemppu. Ja ei, nyt ei revitty hatusta kania, vaan repäistiin repusta pottu paikallista votkaa. No näytti maistuvan kaikille. Ja eritoten kuskille, joka pullojen tyhjennyttyä jatkoi läträämistä naapuriteltassa kylän isäntien kanssa.

19.9

Yö oli kylmä ja jurtassa katto auki. Aamulla lehmän paskalla kamina mansikaksi ja aamupalaa saatiin mussuttaa lämpimässä. Sen verran kuskille oli näköjään maistunut, että ennen rattiin hyppäämistä tuli pieni värillinen haukotus. No ei se rattimiestä haitannut vaan matka taittui aroilla villiheppoja ja muita elukoita ihmetellessä. Kuski muunmuassa käski meidän kiivetä erään kukkulan laelle, koska sieltä näki hyvin. Kukkulalta alas tullessamme löysimme kuljettajamme täysin tiedottomasta tilasta auton vierestä. Krapulapäikkärit ilmeisesti. Helvetillisen pölyn ja kuumuuden saattelemana selvisimme iltapäivällä takaisin Ulan Batoriin. Huolto, pizzat, bisset ja nukkumaan.

20.9

Pyykin pesua, hengailua kylillä ja majoituksen varailua Pekingistä. Huomenna lähdetään siirtymään siis kohti Kiinaa. Juna lähtee 07.15. Herätys 04.45. Seuraavaa raporttia siis Kiinasta, jos sensuuri sen sallii.

Suosittelemme Mongoliaa. Etenkin sen maaseutua. Pääkaupungissa Ulan Batorissa ei juuri ole mitään muuta kuin pölyä, likaa ja sekavaa liikennettä.

Pahoittelemme kirjoitusvirheitä ja muuta sekavaa tekstiä. Piti raapia raportti kiireessä kasaan. Korjaillaan myöhemmin, jos jaksellaan.

Moido!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

9.9.2012

Irkutsk

"Ei Venäjällä vielä kukaan teehen ole tukehtunut", niinkuin täällä tavataan sanoa.

Ensimmäinen päivä Irkutskissa meni kaluston ja miehistön huoltoon. Pieni pyörähdys kaupungilla ja ruokailua Mongolialaisessa ravintolassa. Ajoissa nukkumaan ja hyvät unet lämpimässä ja hiljaisessa hotellihuoneessa. Edelliset 4 yötä olivat menneet kolisevassa ja kylmässä junassa. Myös junaliput Mongoliaan saatiin hommattua. Nettisivujen mukaan tosin kaikki liput kaikkiin juniin seuraavina päivinä ja viikkoina olivat loppu. Mutta se ei reippaita poikia haitannut, vaan lähdettiin niitä hyvällä venäjän kielen taidolla kyselemään suoraan steissiltä. Siellä n. 120cm pitkä lippuluukun maatuska talutti pojat yläkertaan oikealla tiskille ja pienten neuvotteluiden jälkeen olikin jo liput hanskassa. Ei muuta kun tyytyväisenä pihalle käsikaljoille ja pienen reippailun jälkeen kämpille nukkumaan.

Seuraavana aamuna aikainen herätys n. klo 9.00. Teet ja leivät naamariin ja kohti bussiasemaa, josta minibussi lähti kuljettamaan meitä kohti Baikaljärveä. Kuskinahan toimi paikallinen Hannu Mikkola ja matkahan taittui. Meinasi jopa vähän välillä jännittää kun kuljettaja painoi pultti pohjassa ihan koko matkan. No ehjänä ja nopeasti perillä Listvyankassa. Siellähän eteemmä ilmestyi mitä mahtavimmat Baikaljärven maisemat. Hieman tutustumista mestoilla ja sitten uimaan. Täytyyhän sitä maailman syvimmässä järvessä käydä uimassa. Ei ollut rantsussa ruuhkaa, eikä uimapatjakauppiaita häiritsemässä. Veden lämpötila oli noin 8 astetta. Toinen syy miksi halusimme Baikaljärvelle, oli sen kuuluisa omulinsiika. Lounaaksi käytiin ostamassa savustetut omulit, leivät ja punaiset rambokaljat. Tähän asti reissun parhaat eväät mielettömissä maisemissa. Ja ei muuta kuin takaisin kohti Irkutskia bussilla, jossa tällä kertaa kuljettajan toimi itse Markku Alen. Kahva pohjassa tietenkin ja maisema vaihtui.

Kundit ei päästäny mua uimaan, vaikka oon varmasti ainut kuka kelluu. Vetosivat siihen että mulla ei oo jalkoja, eikä käsiä. Prkl!

-Puu Ukko

Päikkäreiden jälkeen kipaisimme kaupasta ja yllätysyllätys parit keppanat. Tarkoituksenamme lähteä etsimään paikallista kansankapakkaa. Sellainen löytyi, mutta meininki oli melko vaisu. Naapuri pöydässä tosin oltiin jo otsa pöydässä. Oli pojat tullu bisselle työpäivän jälkeen (joka oli loppunu kuvasta päätellen 10 vuotta sitten) ja väsyttäähän se. Siitä seuraavaan pubiin. Sinne ilmestyikin kaksi veijaria, joiden arvelimme hyvän rallikuskienglannin perusteella olevan suomalaisia. No mitä siinä nyt sitten käy kun törmäät keskellä syvintä Venäjää kahteen suomalaiseen ja seuraan liittyy vielä 2 ruotsalaista pirkkoa ja yksi irlantilainen kundi. Loput voit lukea paikallisesta Alibista. Votka ja olut virtasi ja mikään ei maksanut mitään. Muutaman baarin, discon ja kaksipaikkaisen kanootin jälkeen hämärääkin hämärämmällä taksilla kämpille. Aamulla tulimme siihen tulokseen, että taskuissa on oltava reikä, sillä muutamaa kopekkaa enempää emme syvällisistä tutkimuksista huolimatta löytäneet. Lisäksi respan täti oli ehkä hieman kiukkuinen kun meinasi vähän nukuttaa. Täti päättikin sitten tulla tunti chechout ajan jälkeen kovaäänisesti herättämään meidät. Kamat jotenkuten pienissä aamuoloissa kasaan ja etsimään Baikaler hostellia, johon olimme varanneet viimeiseksi yöksi majoituksen. Ja kas kas, samasta majastahan löytyi koko eilisen baarikierroksen ryhmä.

Kolmas päivä Irkutskissa menikin sitten täysin huilatessa. Ei siis mitään raportoitavaa.

Viimeisenä päivänä eväiden hankintaa ja ajan kuluttamista. Juna kohti Ulan Batoria lähtee paikallista aikaa 22.10. Seuraavat raportit siis jostainpäin Mongoliaa.

Yhteenvetona Venäjästä voi sanoa sen että ainakin ennakkoluulot kyseistä maata kohtaan ropisivat samantien. Ihmiset ovat ystävällisiä, eikä meitä edes ryöstetty kertaakaan. Tosin on tässä vielä muutama tunti aikaa hankkiutua hankaluuksiin. Englantiahan täällä ei puhu juuri kukaan, mutta viittomalla selviää hyvin. Maa on mielettömän iso, ja tällaisella viikon pikavisiitillä tästä maasta ei saa kuin pintaraapaisun. Seuraavalla Venäjän ja Trans Siperian matkalla aiommekin pysähdellä pienissä ja vähän isommissa kylissä ympäri Siperiaa. Positiivinen kokemus siis kaikinpuolin.

　

　

5.9 - 9.9.2012

Mockba-Irkutsk

Lähtö Moskovasta hoitui mukavasti. Asema, juna ja oikea vaunukin löytyi helposti, mutta hytti hieman aiheutti kyselyä, lopulta sekin löytyi. Asemalla tosin koin kohtuu kuumottavia minuutteja kun Mr.T poistui lähimarketista hakemaan hieman evästä. Siinä nurkalla istuskellessa rinkkojen ja reppujen kanssa, alkoi paikallista, erittäin kyseenalaista ryhmää pyöriä ympärillä kysellen kuka mitäkin ja ryyppyjä pummien. Oli siinä kaveria jo ikävä kun mihinkään ei sen tavaramäärän kanssa päässy. Mutta eipä siinä lopulta kuinkaan käynyt ja ukot kalustoineen saatiin liikkeelle ja myöhemmin sitten sovittiin että saan käydä kaupassa seuraavan kerran.

Mr.T'n valitsema juna vaikutti olevan yhtä vanha kuin koko ratayhteys. Saimme hytiksi mukavan 2 hengen, 2 kuution kokoisen komeron. Mukavuuksiakin löytyy, nahkasohva, postimerkin kokoset penkki, pöytä ja ikkuna sekä imuri. Vessat, joita löytyy 2/vaunu ovat ns "paskat kiskoille" mallia.

Vaunuemäntinä hääri mukavat rouvat ja palvelu pelasi kivasti. Tekemistähän junassa ei hirmusti ole, mutta aika kuluu mukavasti lukien, korttia lätkien ja teetä yms paikallisia virvokkeita ryystäen. Väliasemille, joita muutamien tuntien välein reitille osuu, on pääsy ulkoilemaan ja tekemään ostoksia ja kuten arvata saattaa, mitä tahansa näyttää olevan tarjolla. Hyvissä eväissä saimme siis matkaa taittaa ja mikäs tässä on taittaessa kun ei kiirettä ole mihinkää.

Näissä merkeissä etenimme ja seuraava stoppi läheni pikkuhiljaa. . .

6.9

Joskus 18 maissa ylitettiin Euroopan ja Aasian raja, ei järjestetty suurempia juhlallisuuksia. Tosin junassa myyntikärryjään työntelevä, tarroistaan päätellen ei täysin rehellistä elämää viettänyt, ihan solkenaan puhunut heppu päätti myydä meille hieman pientä suolapalaa jo tutuksi tulleiden virvokkeiden kaveriksi. Nämä purkkamaiset soirot, jotka paljastui mustekalojen riekaleiksi avasivatkin niin jano kuin hajuaistit siinä määrin ammottaviksi, että ihan piti sen takia sitten ottaa toisetkin pivat ja avattiinpa siinä sitten hätäpäissään matkaevääksi ostettu paikallinen paloöljypullokin. Ilta meni mukavasti. Yegaterinburgissa käytiin vähä kylillä kun juna siinä asemalla stoppasi. Shortseissa ja muutenkin hieman huomiota herättävinä loikimme vesisateessa läheiselle kioskille eväitä hakemaan... ilman passeja tietysti, juuri niinkuin oli ohjeistettu venäjällä liikkumaan!! Kävi siinä sitten jälkikäteen mielessä että olisihan voinut tulla orpo olo jos joku kommellus olisi sattunu. parisataa ruplaa taskussa ja loput tavarat junassa matkalla... no mutta kyytiin ehdittiin ja matka jatkui.

Yöllä jolloin juna muiden osalta oli hiljasimmillaan, päätimme ottaa retkisuihkut. Junassahan vettä sai vaan joko kylmänä hanasta tai lähes kiehuvana säiliöstä, jonka piirustukset Tommi kuvasi ja lupasi rakentaa kun kotiin joskus palaa, saapa nähdä kumpi lämpenee nopeammin, mies vai vesi? Valitsimme siis kylmän veden jotta ei menisi ihan luksukseksi koko läträäminen. 1/2 litran pullo ja saippua siis kouraan ja naapurivaunun vessaan lottaamaan, koska siellä oli lattiassa reikä. Eikä tosiaan kauan vedellä pelleilty, mut puhdasta tuli.

7.9

Havupuut oli yön aikana hävinnyt!! Muuten aika lailla samoilla kuvioilla homma jatkui. Aamupalat, vähän huilia, jalottelua väliasemilla mm Omsk ja Novosibirsk, eväiden ostoa, korttia pelaten, evästä, lukemista...

8.9

Samaa mukavaa kolinaa ja kilinää.... Havupuut ilmesty takasin.

9.9

Aavistuksen alle 90 tuntia Moskovasta lähdöstä ja huonosti nukutun yön jälkeen olimme jo lähellä Irkutskia. Hytissä ehkä n.15 lämmintä. Aamupalat naamariin, kamat kasaan, juna laituriin, reput kantoon ja uusiin seikkailuihin. Niistä lisää myöhemmin. Eikä muuten ollu juna myöhässä minuuttiakaan vaikka matkaa kertyi sellaset 5185km.

Ps. korttia toi Hokkanen ei kyl osaa pelata ollenkaan!!

-Mr.M

HYVÄT YSTÄVÄT JA ETENKIN TOVERIT

Homman nimihän on se että nyt on retki polkaistu käyntiin.

Kiitokset etukäteen halustanne seurata Tommin (Mr.T), Miikan (Mr.M) ja Puu Ukon (pelkkä P) matkan kulkua kohti tuntematonta...

Olosuhteista ja muista meistä riippumattomista syistä johtuen mitään 24/7 nonstoppiraporttia emme kykene toimittamaan, mutta aina kun tilaisuus tulee, olemme kanavalla, pysykää mukana, nyt se alkaa!!!

　

3.9 - 4.9.2012

Helsinki - Mockba

Mahorkka, pitkät kiskot, päin persettä autoilu ja halpa nortti on täällä muotia. Julkisivuremontit, ystävällinen palvelu ja englannin kieli ei. Se on Moskova. Eilen kolisuteltiin tänne rakkaan naapurimme pääkaupunkiin. Ja todellakin kolisuttelimme. Junamatka oli niin epätasainen, että minä (Tommi) onnistuin unissani puremaan alahuulen auki. Reissu alkoi maanantaina 3.9.2012 klo 17.52. Siitä matka taittui Lahden, Kouvolan ja Vainikkalan kautta Viipuriin. Vainikkalasta Viipuriin on matkaa ehkä noin 100 metriä, mutta aikaa tähän siirtymiseen meni reipas kaksi tuntia. Kiittäkäämme tästä neuvostoliittolaisten rajahenkilökunnan ripeää toimintaa. No matka kuitenkin jatkui rattoisasti, ravintolavaunun avattua uudelleen ovensa. Munakkaat ja parit kaltsut lättyyn ja Pietarin jälkeen unille. Hyttikavereina oli pari paikallisen väestön edustajaa. Toinen etäisesti ulkonäöltään Putinia muistuttava pelkissä shortseissa, ilman matkatavaroita matkustava veijari sekä hieman rennomman oloinen Pietariin anopilleen tai mummolleen kissanruokaa salakuljettava toveri. Aamulla pirteinä heräsimmekin Moskovan sateiseen aamuun ja lähdimme etsimään hostellia. Rinkka painoi, edellinen ilta hieman painoi, sekä painoi myös se että kumpikaan ei puhu sanaakaan venäjää. Haasteellisen suunnistuksen ja pyörimisen jälkeen kämppä löytyi kuitenkin melko helposti. Ja on se hiano...ainakin 3,6 neliöinen kaksio.

Päivä meni Moskovan nähtävyyksiä ja muuta ihmetellessä kävellen. Kremlit ym. hässäkät ja mitä niitä nyt oli nähty. Pitkiä kiskoja ainakin. Grilliltä pynnet naamariin ja nukkumaan. Matkahan jatkuu seuraavana junalla kohti siperiaa. Matkaa taitetaan 87 tuntia, jonka jälkeen saavumme Irkutsk nimiseen kaupunkiin Baikal-järven huudiloille.

-Mr.T