9.9.2012

Irkutsk

"Ei Venäjällä vielä kukaan teehen ole tukehtunut", niinkuin täällä tavataan sanoa.

Ensimmäinen päivä Irkutskissa meni kaluston ja miehistön huoltoon. Pieni pyörähdys kaupungilla ja ruokailua Mongolialaisessa ravintolassa. Ajoissa nukkumaan ja hyvät unet lämpimässä ja hiljaisessa hotellihuoneessa. Edelliset 4 yötä olivat menneet kolisevassa ja kylmässä junassa. Myös junaliput Mongoliaan saatiin hommattua. Nettisivujen mukaan tosin kaikki liput kaikkiin juniin seuraavina päivinä ja viikkoina olivat loppu. Mutta se ei reippaita poikia haitannut, vaan lähdettiin niitä hyvällä venäjän kielen taidolla kyselemään suoraan steissiltä. Siellä n. 120cm pitkä lippuluukun maatuska talutti pojat yläkertaan oikealla tiskille ja pienten neuvotteluiden jälkeen olikin jo liput hanskassa. Ei muuta kun tyytyväisenä pihalle käsikaljoille ja pienen reippailun jälkeen kämpille nukkumaan.

Seuraavana aamuna aikainen herätys n. klo 9.00. Teet ja leivät naamariin ja kohti bussiasemaa, josta minibussi lähti kuljettamaan meitä kohti Baikaljärveä. Kuskinahan toimi paikallinen Hannu Mikkola ja matkahan taittui. Meinasi jopa vähän välillä jännittää kun kuljettaja painoi pultti pohjassa ihan koko matkan. No ehjänä ja nopeasti perillä Listvyankassa. Siellähän eteemmä ilmestyi mitä mahtavimmat Baikaljärven maisemat. Hieman tutustumista mestoilla ja sitten uimaan. Täytyyhän sitä maailman syvimmässä järvessä käydä uimassa. Ei ollut rantsussa ruuhkaa, eikä uimapatjakauppiaita häiritsemässä. Veden lämpötila oli noin 8 astetta. Toinen syy miksi halusimme Baikaljärvelle, oli sen kuuluisa omulinsiika. Lounaaksi käytiin ostamassa savustetut omulit, leivät ja punaiset rambokaljat. Tähän asti reissun parhaat eväät mielettömissä maisemissa. Ja ei muuta kuin takaisin kohti Irkutskia bussilla, jossa tällä kertaa kuljettajan toimi itse Markku Alen. Kahva pohjassa tietenkin ja maisema vaihtui.

Kundit ei päästäny mua uimaan, vaikka oon varmasti ainut kuka kelluu. Vetosivat siihen että mulla ei oo jalkoja, eikä käsiä. Prkl!

-Puu Ukko

Päikkäreiden jälkeen kipaisimme kaupasta ja yllätysyllätys parit keppanat. Tarkoituksenamme lähteä etsimään paikallista kansankapakkaa. Sellainen löytyi, mutta meininki oli melko vaisu. Naapuri pöydässä tosin oltiin jo otsa pöydässä. Oli pojat tullu bisselle työpäivän jälkeen (joka oli loppunu kuvasta päätellen 10 vuotta sitten) ja väsyttäähän se. Siitä seuraavaan pubiin. Sinne ilmestyikin kaksi veijaria, joiden arvelimme hyvän rallikuskienglannin perusteella olevan suomalaisia. No mitä siinä nyt sitten käy kun törmäät keskellä syvintä Venäjää kahteen suomalaiseen ja seuraan liittyy vielä 2 ruotsalaista pirkkoa ja yksi irlantilainen kundi. Loput voit lukea paikallisesta Alibista. Votka ja olut virtasi ja mikään ei maksanut mitään. Muutaman baarin, discon ja kaksipaikkaisen kanootin jälkeen hämärääkin hämärämmällä taksilla kämpille. Aamulla tulimme siihen tulokseen, että taskuissa on oltava reikä, sillä muutamaa kopekkaa enempää emme syvällisistä tutkimuksista huolimatta löytäneet. Lisäksi respan täti oli ehkä hieman kiukkuinen kun meinasi vähän nukuttaa. Täti päättikin sitten tulla tunti chechout ajan jälkeen kovaäänisesti herättämään meidät. Kamat jotenkuten pienissä aamuoloissa kasaan ja etsimään Baikaler hostellia, johon olimme varanneet viimeiseksi yöksi majoituksen. Ja kas kas, samasta majastahan löytyi koko eilisen baarikierroksen ryhmä.

Kolmas päivä Irkutskissa menikin sitten täysin huilatessa. Ei siis mitään raportoitavaa.

Viimeisenä päivänä eväiden hankintaa ja ajan kuluttamista. Juna kohti Ulan Batoria lähtee paikallista aikaa 22.10. Seuraavat raportit siis jostainpäin Mongoliaa.

Yhteenvetona Venäjästä voi sanoa sen että ainakin ennakkoluulot kyseistä maata kohtaan ropisivat samantien. Ihmiset ovat ystävällisiä, eikä meitä edes ryöstetty kertaakaan. Tosin on tässä vielä muutama tunti aikaa hankkiutua hankaluuksiin. Englantiahan täällä ei puhu juuri kukaan, mutta viittomalla selviää hyvin. Maa on mielettömän iso, ja tällaisella viikon pikavisiitillä tästä maasta ei saa kuin pintaraapaisun. Seuraavalla Venäjän ja Trans Siperian matkalla aiommekin pysähdellä pienissä ja vähän isommissa kylissä ympäri Siperiaa. Positiivinen kokemus siis kaikinpuolin.