Kiina 22.9.2012 - 5.10.2012

Aivan ensimmäisenä todella lievät pahoittelut retkipäivityksen viipymisestä.

Tämä kaikki vain ja ainoastaan kiinalaisten harrastamasta, erittäin tehokkaasta nettisensuurista joka pamahti silmille välittömästi rajan ylitettyämme. Sensuurin uhreiksi olivat päätyneet suurin osa käyttämistämme sivustoista, mm. tämä blogi, osa sähköposteista, facebook, juutupetti ja monia muita.

Mutta sitten itse asiaan. Tarinat vedetään nyt kalvolle osittain sekavassa järjestyksessä.

Saavuimme retkemme ensimmäisen ison osion, Trans Mongolian pääteasemalla Pekingiin minuutilleen aikataulussa, eli 22.9.2012 klo 14.06 ja kiskoja jäi taaksemme arviolta 8500km. Asemalta etenimme mukavasti jalan kohti majapaikkaamme, International Saga Youth Hostelia seuranamme hauska jenkkihippityttö, joka jatkoi perille päästyämme omaan tukikohtaansa. Varattuna meillä oli kahden hengen huone, KAHDELLA sängyllä, mutta niitähän ei sitten ollutkaan ja meille tarjottiin isolla hyvällä sängyllä varustettua oikein mukavaa huonetta.... päädyimme tässä vaiheessa matkaa 4 hengen (neljän sängyn)kämppään, jossa majoittui jo 2 jotain jannua. 3 yötä meni siinä jonka jälkeen tuplasimme potin ja siirryimme 8 hengen sekameteliin. Mitä kaikkea tapahtuikaan siinä välissä, on vieläkin hieman hämärän peitossa, johtuen aikaerosta, pitkistä matkoista ja tuskin vähiten siitä että ensimmäisenä päivänä tavattiin suomipariskunta ja lopunhan voikin jokainen arvailla että pelattiinko kämpillä kimbleä vai vai??

Pari ekaa päivää meni muutenkin aikalailla paikalliseen elämäntapaan, liikenteeseen ja kohtalaisen ison kaupungin päivittämiseen sisäisiin navigaattoreihimme. Siinä ohessa käytiin tutustumassa mm Kiellettyyn kaupunkiin, Tien am menin (tai jotai tonnepäin??) aukioon, joihinki temppeleihin, joita tuntuu olevan kylä täynnä, puistoihin, silkkimarkettiin yms toreihin ja pajoihin. Liikkuminen olikin lopulta todella helppoa, etenkin metroilla, jotka oli kaiketi päivitetty 2008 olympialaisten takia sen verran selkeiksi kaikkine infoineen että jokaisen on niitä osattava käyttää.

Siirtyminen 8 hengen kämppään. Kavereina venäläisvalmisteinen nainen lapsensa kanssa, hollantityttö "Jamaica", joku todella outo hiippari ja hämärän värinen tyttönen, joka taisi pelätä valoa koska liikkui ainoastaan yöaikaan, vai liekö ollut sitten aamulehdenjakaja tai muu yötyön ammattilainen, asia ei koskaan selvinnyt.

Kuten kaikkien jotka kiinassa vierailee, kuuluu kai käydä sitä paljon puhuttua Kiinan muuriakin katsomassa. Niin siis teimme mekin, koska emme halunneet näyttää erilaisilta! Tosin sitä taisimme tehdä tahtomattakin, koska niin monen perhealbumin sivuille päädyimme tämän kahden viikon aikana. Pysähdyimmepä mihin tahansa, niin kohta oli paikallisperheen päällikkö kysymässä saako lapsi tulla kanssamme valokuvaan? Sitten olikin vuorossa vaimo, lopulta itse isäntäkin ja jos vaan kohdalle sattui joku kameran käytön hallitseva kulkija, niin pitihän se ottaa koko perhe vielä samaan kuvaan. Useimmiten tapaukset oli yksittäisiä, mutta isommilla alueilla saattoi olla jopa jonoa tähän spektaakkeliin. Nii toi muurijuttuhan täs olikin menossa.... Joo, sinne siis! Käytiin edellisiltana tsekkaa bussiasemat, aikataulut yms ja aamusta sitten liikkeelle. Asema oli edelleen olemassa, mutta aikataulut ei enää pitäny paikkaansa, joten sujuva kiinan kieli-/lukutaito käyttöön suunnitelma-b´n teko. Aikamme siinä pyörittiin ja tingittiin minibussikyytiä... tuloksetta! Hetken päästä törmättiin Shanghaista visiitillä olevaan saksalaispariskuntaan, jotka olivat ilmeisesti pohjustaneet tilannetta hieman paremmin ja tiesivät paikallisbussin lähtevän hetken päästä parin tunnin matkan päässä olevalle muuriosuudelle. Hyppäsimme remmiin, tutustuimme siinä päivän aikana ja myöhemmin vietimme myös aikaa porukassa, mutta siitä lisää aikanaan. Päivä kului mukavasti muurilla tallaten, vai pitääköhän sanoa ryömien kun oli ajoittain niin jyrkkää rappua että ei tiennyt enää käveleekö käsillään. Väkisinkin heräsi kysymyksiä: kuinka monta miljoona ihmistä on rakentanut muuria ja kuinka moni heistä ei koskaan palannut töistä kotiinsa? Hattuja meillä ei ollut, mutta virtuaalinostot suoritimme kohtuu kovasta urakasta, jonka nämä pikkuvesselit ovat tehneet, huima suoritus!! Huikeiden maisemien ja tuhansien portaiden jälkeen paluu kaupunkiin.

Kuten meillä suomalaisilla tapana on, taikatemppujen ja muiden yllärien järjestäminen, päätimme täräyttää hostellin katolle pienet terassikekkerit!! Ilta alkoi muurimatkailijoiden kesken, eli me, Klara ja Nils. Katukeittiöistä haimme grillitikkareita ja hostellin kylmäkaapin sisältökin oli jostai kumman syystä siirtynyt myös paikalle. Hetken päästä ryhmään liittyi Jamaica, uusi kämppiksemme Mike Torontosta, pariskunta Espanjasta ja vielä yöllä alemmasta kerroksesta melun perusteella paikalle hahmottuneet 4 venäläistyttöä. Musiikkihan kuuluu olennaisena osana näihin rientoihin, joten sitä piti saada. Ainoa ja suht suuri ongelma oli sähkön puute. Vaan hätä keinot keksii!! Hostellin, ilmeisesti jotain kulunvalvontaan liittyviä laitteita nypittiin irti seinistä ja pikkuviritysten jälkeen katolla soikin reipasta rokkia ja meno oli mukavaa. Sitten astuikin taloon, tai siis talon katolle Herra Riisiviini perheineen. Jotkut maisteli, toiset piti enemmän, toiset vähemmän ja jotkut ei ollenkaan. Yllättäen Mr.T piti kovinkin paljon ja Nils säesti hyvin. Herrat niitä litkuja siinä tuhosikin parin kierroksen verran ja kuten arvata saattaa, käyhän se matkamiehenkin kulmaan tollaset vieraat liemet ja lievää hyytymistä/pahoinvointia alkoi ilmetä, mutta kunnialla läpi tämäkin päivä, vieraat majoihinsa ja unten maille. Aamu hieman venähti ja päivä kului lähinnä lojuen.

Liekö sitten seuraava päivä kun lähdettin Suomi-Saksa-Kanada-viisikolla syömään kunnon sapuskat ja nyt lähti taas ihan lapasist, tosin tällä kertaa ruoka!! Alkoi jo näyttää että pöytää pitää jatkaa kun tarjoilijat kantoi koko ajan lisää evästä pöytään, mutta eipä jäänyt kenellekään nälkää!! Illalla olikin sitten vuorossa KTV, eli kiinassakin kovaa suosiota nauttiva karaoke. Me, Nils, Klara, Mike, Jamaica ja oma lauluhuone tarjoiluineen (riisiviini oli tässä vaiheessa jo ammattilaistenkin boikottilistalla). Riisivini vaihdettiinkin sitten suht edulliseen noin sadan euron arvoiseen venäläiseen Kossuun, koska sehän laittaa mukavasti laulattamaan. Hauskoissa, mutta ei niin halvoissa tunnelmissa yön tunneille ja takseilla kämpille.

Sunnuntain alkupäivä meni toipuessa. Illalla seurue päätti Miken ja Jamaican kanssa lähteä hakemaan pientä darrasnäkkiä paikalliselta yötorilta eli kansainvälisesti Night Marketilta. Ja pientä naposteltavaahan löytyi. Oli scorpioneja, meriheppaa ja tähteä. Oli jotain toukkia, torakoita ynnämuuta todella iljettävää ja vähemmän houkuttelevan näköistä. No uhottu mikä uhottu. Scorpparit kehiin ja ääntä kohti. Tosi pienet oli hyviä rapeita naksuja. Niitä olisi voinut syödä enemmänkin. Isot ällöttävät mustat scorpparit maistu aivan paskalle. Kanadan mies veti senkin aika helposti, mutta herra Kiurulla oli melkoisia vaikeuksia nielaista edes puolikasta ötökästä. No kiekkohan siinä meinasi lentää, mutta paikallisella keppanallahan se alas saatiin huuhdottua. Sen jälkeen ei maistunut ötökät, eikä oikein mikään muukaan ruoka. Marketilta väsyneenä kämpille ja unta palloon.

Maanantai olikin sitten Kansantasavallan päivä. Porukkaa liikenteessä aivan mielettömästi. Metrot tukossa, kadut tukossa, äijät tukossa. Vierailu paikallisessa telkkaritornissa ja siitä Tian am menin (tai joku sellanen) aukiolla katsomaan kun kansa juhlii...tai "juhlii". Suomalaiselle juhliminen näytti siltä että jengi vaan hengaa aukiolla ja haluaa ottaa meistä kuvia. Olis pitänyt pyytää muutama yuan per kuva niin oltais tienattu parin päivän safkarahat.

Tiistaina fillarit alle ja halveksumaan kuolemaa Pekingin kaduille. Mutta fillarillahan oli helpompaa liikkua siellä kuin kävellen. Siksi heitimmekin pienen parinkymmenen kilsan lenkin kämpiltä jonnekin taidealueeseen ja sieltä pikkupojat tietenkin päättivät polkasta huvipuistoon. Ja siellähän sitä jengiä taas riitti. Ilta rupesi hämärtymään. Kummitus- ja possujunan kautta fillari alle ja takaisin kämpille. Ja fillarikin rupesi vetämään jo viimeisiä kun polkimet meinasi tipahtaa. Onnistuttiin moinen tuhotyö onneksi peittelemään polkupyörien omistajalta ja saimme jopa panttirahat takaisin.

Keskiviikkona päivällä jotain hengailua ja illalla seuraamaan australialaisen punkkia soittavan orkesterin konserttia. Völjyyn hyppäsi uusi kämppiksemme, saksalainen mimmi, jonka nimeä ei nyt oikein muisteta. Pekingiläiset kartat ja paikalliset ohjeistukset osoittautuivat melko vääriksi, kun yritimme paikallistaa Temple Bar nimistä keikkapaikkaa. Meinasi vähän jo harmittaa, mutta viimein ravinteli löytyi ja kylmä juoma kädessä harmitus haihtui. Keikan jälkeen törmäsimme pariin norjalaiseen tyyppiin. No siitä seurasi kädenvääntöä ja muuta perus kukkoilua. Käytiin läpi myös Lahden dopingsotkut, sekä muut talviurheiluun liittyvät Suomi - Norja kiistat. Pakko oli lyödä jossain vaiheessa vyön alle (koska hävittiin jo kädenväännössä) ja haukkua Norjan jääkiekkomaajoukkue ihan paskaksi. Ei tullut paineja vaan ilta jatkui norja-saksa-kanada-suomi sekoituksella aika myöhään. Perus taksisekoiluiden jälkeen päästiin kuin päästiinkin kämpille. Seuraava päivä meni nukkuessa. Koko päivä...ja ilta. Sellasta.

Perjantai menikin täysin aikaa tappaessa ja lentoa kohti Nepalia odotellessa. Niistä ja Nepalista seuraavassa jaksossa.

Harmitti hieman, että ei päästy Kiinan maaseudulle tai vähän syrjempään. Koko maa lomaili reilun viikon, joten junat, lentskarit ja bussit olivat tupaten täynnä. Ja hinnat pilvissä. Ensi kerralla sitten. Kiinalaiset on ihan kivoja ja niitä on aika paljon. Suosittelemme lämpimästi vierailua kyseisessä maassa.

P.s. Niinkuin ystävämme Mike sanoi " I'm not an alcoholic, i'm alcoholist. Alcoholist is like that's my hobby."